Vakka-opiston verhoilukurssilla jokainen pakertaa oman työpisteensä ääressä. Yksi nitoo, toinen ompelee ja kolmas kiinnittää käsinojia.
Laitilassa ryhmää vetävän Sanna Lindholmin mukaan monet kurssilaiset tekevät verhoilua käsityön ilosta. Silmissä ei kiilu valmis työ, sillä pitkäjänteinen työ on opettanut nöyräksi. Monet työvaiheet jäävät huonekalun sisään piiloon.
– Tätä ei tehdä tavoite edellä. Ihmiset tekevät jopa toiselle huonekalua tai tulevat tänne kaverin kanssa, Lindholm kertoo.
Yhden lukuvuoden aikana kurssilainen saa noin yhden tuolin kunnostettua. Ensi alkuun huonekalut puretaan lähes kokonaan, jolloin jäljelle jää runko, josta aletaan työstämään uutta.
Heli Virolainen työstää pormestarintuolia. Hänen edessään lattialla on puinen pohjakehikko, jalat ja kaareva käsinojapuu.
– On tätä liimattu ja laitettu ylimääräistä palaa, Virolainen sanoo.
Istuinosa on erillään pöydällä. Istuimeen on vaihdettu joustimet ja täytteet, vain päällystekangas puuttuu.
Heli Virolainen kertoo saaneensa tuolin osissa ystävältään, joka oli aikonut verhoilla sen uudelleen, mutta työ oli jäänyt puolitiehen. Virolainen ei vielä tiedä, mihin kunnostettu pormestarintuoli valmiina viedään, meneekö se takaisin ystävälle vai hänelle.
– Tämä on työajan ulkopuolella oman itsensä ylittämistä, haastamista ja arjesta pois hyppäämistä, Virolainen kuvaa.
Heli Virolaisen mielestä verhoilu on kiehtovaa, koska siinä monta erilaista työvaihetta.
– Käytämme paljon eri tekniikoita ja työkaluja, sahaa, vasaraa, porakonetta ja ompelukonetta, Virolainen kertoo.
Tapio Vuorelan huutokaupasta hankkima keinujalallinen nojatuoli on melkein valmis. Sanna Lindholm kuvaa nojatuolia hyvin tyypilliseksi verhoilukurssilla kunnostettavaksi tuoliksi. Se on hänestä myös oivallinen verhoiltava, koska se ei ole liian vaikea, mutta sisältää silti kaikki työvaiheet.
– Näitä on pitkään tehty Suomessa, mutta näissä ei aina ole keinujalkoja, Sanna Lindholm sanoo.
Vuorela sivelee jalkojen puista ja liukasta pintaa ja kertoo, että hän ei hionut puusta kaikkia elämän jälkiä pois, mutta lakkapinta on uusi.
– Jokaisesta huonekalusta tulee tekijänsä näköinen, Lindholm sanoo.
Sari Vasenkari ja Ari Lind ompelevat nojatuoleja, jotka he ostivat käytettynä kymmenen vuotta sitten Helsingistä. Vanhassa kodissa tuolit olivat olleet vuosikymmeniä ja sitä ennen Suomen Pankin aulassa.
– Tämä ei ole ihan chesterfield, mutta jotain senkaltaista, Vasenkari sanoo.
Pariskunnalla on kuulemma paineita saada nojatuolit samannäköisiksi, vaikka jo nyt näyttää, että miehen tuolista tulee muhkeampi.
– Tuosta tulee pulleampi. Se on miehekkäämpi ja tästä tulee kevyempi, Vasenkari arvioi.
Alunperin nojatuolien pinta oli nahkaa, mutta nyt niihin on tulossa samettipinta.
– Nahka on tosi kallis ja vaikea. Sitä ei pysty tavallisella ompelukoneella työstämään, Sanna Lindholm sanoo.
Vasenkari ja Lind jättivät käsinojiin vanhoja rakenteita.
– Joskus jotain voidaan säästää, jos on riittävän hyväkuntoinen. Istuimet ovat yleensä niin lysyssä, että ne täytyy tehdä uudestaan, Sanna Lindholm sanoo.
Sari Vasenkari on verhoilukurssilla oivaltanut, miksi huonekalujen uudelleen verhoilu ammattilaisella on kallista. Materiaalit maksavat ja tekeminen on hidasta. Sari Vasenkari pohtii, että saisikohan hänen nojatuolinsa verhoiltua ammattilaisella 1500 eurolla. Lindholm nostaa arviota tonneihin.
Vasenkari kuvaa verhoilua näpertämiseksi, mikä vaatii hermoja.
– Olen tosi kärsimätön, joten tämä on minulle ihmistesti. Jotkut vaiheet ovat sellaisia, että toistetaan, toistetaan ja toistetaan.
Vasenkarilla ja Lindillä on tuoleilleen jo paikat valmiina.
– Meillä on sellainen lounge, jossa ei tehdä muuta kuin istuskellaan ja vaikka kuunnellaan musiikkia.
Vielä lounge on tyhjä, mutta keväällä siellä istuskelee kaksi työhönsä tyytyväistä.
Iida Kauppi
