Kaupungin talousjohtajaksi haki 13

0

Uudenkaupungin kaupungin talousjohtajaksi haki 13 henkilöä määräaikaan mennessä. Osa hakijoista on työskennellyt tai työskentelee parhaillaan kaupungin organisaatiossa.

Virkaa hakivat Pekka Etelälahti Naantalista, Iivo-Oskari Holappa Turusta, Janina Jokiranta Raumalta, Jukka Jokiranta Raumalta, Antti Ritvonen Espoosta, Markku Ryösä Uudestakaupungista, Janne Samsten Kaarinasta, Juha Savela Espoosta ja Anniina Wallin Uudestakaupungista.

Neljä hakijaa toivoi, ettei heidän nimiään julkaista haun tässä vaiheessa, mutta nämä hakijat eivät ole paikkakunnalla asuvia.

Hakuajan oli alun perin tarkoitus päättyä helmikuussa, mutta kaupunki jatkoi hakuaikaa parilla viikolla. Talousjohtajaksi hakeneita on tarkoitus haastatella Uudessakaupungissa tämän kuun viimeisellä viikolla.

Talousjohtaja vastaa kaupungin taloushallinnosta ja hän kuuluu kaupungin johtoryhmään. Talousjohtaja toimii myös tarvittaessa kaupunginjohtajan sijaisena. Talousjohtaja johtaa myös talouspalveluiden yksikköä, vastaa talouden analysoinnista ja rahoituksesta sekä valmistelee toimielinten talouden hallintaan liittyvien päätösten valmistelusta ja täytäntöönpanosta.

Talousjohtaja raportoi säännöllisesti kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle ja osallistuu talouden asiantuntijana toimielinten kokouksiin. Talousjohtajan viran kelpoisuusehtona oli korkeakoulututkinto sekä käytännön kokemuksella hankittu perehtyneisyys kunnallistalouteen ja kunnan taloushallintoon. Lisäksi pitkäaikainen esihenkilö- ja johtamiskokemus olisi suotavaa.

Kaupungin nykyinen talousjohtaja Anne Takala on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle tämän vuoden aikana.