– Ei riitä, että seikkailijat seikkailevat. Koko tapahtuma värikkäine käänteineen on ikuistettava sadoilletuhansille televisionkatsojille ilta illan jälkeen kolmenkymmenen päivän ajan.
Näin kirjoitti toimittaja Ville Juuti Uudenkaupungin Sanomissa 22. toukokuuta vuonna 2004. Katsojien lukumäärän suhteen lehden arvio jäi hieman alakanttiin, sillä kyseisen ohjelman päätösjaksoa katsoi lähes miljoona suomalaista. Kyseessä oli luonnollisesti Suuri Seikkailu.
Uudenkaupungin ja Kustavin saaristossa kuvattu ohjelma ei ollut mikään mammanpojan tai -tytön kisa. Kylmä merivesi, liukkaat kalliot ja erityisesti alkuviikkojen kurja sää teki seikkailusta todellista selviytymistä kaikille, niin kilpailijoille kuin tuotannosta ja toteutuksesta vastanneille ammattilaisille ja paikallisille vapaaehtoisille.
– Olihan se oikeasti jopa vaarallista, mutta siksi myös ohjelman turvatoimet olivat mittavat, muistelee Pirkko Arstila .
Se, että yksi television suosituimmista ohjelmista kuvattiin juuri Uudessakaupungissa, pohjautuu sattumaan ja pitkään työtoveruuteen.
– Olin sattumalta Kolilla samaan aikaan kun siellä kuvattiin Suuren Seikkailun kolmatta kautta. Ohjelman pääkuvaaja Hane eli Hannu Aaltonen on ystäväni ja hyvä työtoverini MTV3:n ajoilta. Hänelle sitten totesin, miten hienosti ohjelmaformaatti sopisi saaristoon. Paraisilta kotoisin oleva Aaltonen oli kanssani periaatteessa samaa mieltä.
– Muistan Hanen todenneen, että ainoa ongelma on se meri, Arstila nauraa.
Arstila kuitenkin esittää ideansa kaupungin silloiselle elinkeinojohtajalle Kari Koskelle , joka myös innostuu ajatuksesta.
– Suuren Seikkailun tuottaja oli kuitenkin sitä mieltä, että ohjelmaa ei voida toteuttaa saaristossa, meri on liian vaarallinen eikä idea tule toimimaan. Sen verran hän kuitenkin antoi myöden että pyysi minulta ehdotuksia mahdollisista kuvauspaikoista ja -tehtävistä. Nopeasti kasasin hänelle tietoja Isostakarista, Katanpäästä, Putsaaresta ja ajatuksia mahdollisista kilpailutehtävistä. Ne perustuivat niin alueen historiaan kuin merimiestaitoihin, kertoo Arstila.
Sinnikkyys palkittiin ja tuotantoyhtiön edustajat tulivat paikalle katsomaan mitä Uudenkaupungin ja Kustavin saaristolla olisi tarjota. Yksi vetonaula oli myös paikallisen HotHot Holidays Oy:n omistama vanha purjelaiva Olga. Olgalla olikin merkittävä rooli koko Suuren Seikkailun toteutuksessa.
– Saimme tuotantoyhtiönkin innostumaan ja vakuuttumaan siitä, että ohjelma voidaan toteuttaa turvallisesti myös saaristo-olosuhteissa.
– Olin totta kai hemmetin tyytyväinen siihen, että saimme näin näkyvän ohjelman toteutuksen tänne Uuteenkaupunkiin. Seurasin ohjelman tekemistä silmä kovana niin kulisseista kuin televisioruudultakin. Ainoastaan se jäi harmittamaan, että itse Uudenkaupungin kaupunkia kuvattiin ohjelmassa vähän, toteaa Pirkko Arstila
Tästä huolimatta kuvausten aikana riitti kaupungissa seikkailupöhinää, olihan ohjelmaa tekemässä tuotantoyhtiö Fremantlen 50 hengen tiimin lisäksi myös noin 120 henkilön paikallinen projektiorganisaatio. Paikallisin voimin huolehdittiin niin muonituksesta, kuljetuksista, ensi-avusta kuin pintapelastuksesta. Ohjelman toteutuksen osalta yksi keskeisin tehtävä oli uusikaupunkilaisella Henrik Helpiöllä . Hän toimi ohjelman taiteellisena johtajana ja lavastajana.
– Päällimmäisenä on Suuresta Seikkailusta jäänyt mieleeni jatkuva kiire. Seuraavana päivä kuvauksissa tarvittavia lavasteita rakennettiin yleensä vielä edellisenä yönä. Mutta kokemuksena projekti oli todella mielenkiintoinen, muistelee Henrik Helpiö.
Helpiön käsialaa olivat niin seikkailijoiden asumukset, kisasuorituksissa tarvittu välineistö ja kaikki oikean miljöön ja tunnelman luomiseen tarvittu rekvisiitta laivakompassista merikarttoihin ja pienoistykkiin.
– Yksi mielenkiintoisimmista rakennelmista oli haaksirikkoisten saarelle tekemäni asumus rikkoutuneesta veneestä ja purjeista, kertoo Helpiö.
Vastaavanlaisessa majassa asui Eteläisellä jäämerellä, Elefanttisaarella naparetkeilijä Ernest Shackletonin retkikunta. He olivat päätyneet tälle asumattomalle saarelle vuonna 1916 ,sen jälkeen kun heidän laivansa oli murskautunut jäihin Etelämannerta ympäröivällä merialueella.
– Pirkko Arstila oli lukenut retkikunnan vaiheista kertovan kirjan ja nähnyt kirjassa kuvan kyseisestä majasta. Hän kiikutti kirjan minulle ja varastoistani löytyikin sopiva, mädäntymään jäänyt purjeveneen runko, kuvailee Helpiö.
Muutenkin pääosa lavasteisiin käytetyistä materiaaleista löytyi Henrik Helpiön varastoista.
– Kun on vuosikymmeniä kerännyt tavaraa, niin sitä löytyy yhtä jos toista. Haluan aina rakentaa kaiken aidoista materiaaleista ja niin että materiaalit on mahdollista käyttää uudelleen. Osa Suuressa Seikkailussa käytetyistä lavasteista on kierrätetty muihin projekteihin, mutta osia löytyy yhä Pajalan varastolta, Helpiö kertoo.
Ohjelmaan kuului oleellisena osana kilpailutehtävät. Tehtävät kuvattiin aamupäivän aikana, editoitiin hotelli Aquariukseen rakennetussa tuotantokeskuksessa ja siirrettiin Pasilaan. Näin television katsojat pääsivät joka ilta näkemään tuoreeltaan, mitä päivän kisassa oli tapahtunut.
– Olin itse mukana varsinaisissa kuvauksissa vain pari kertaa. Illan lähetysten katsomiseen jäi harvemmin aikaa, joten en ole edes nähnyt sitä lavasteeni toimivat ja miltä ne näyttivät tv-ruudussa. Mutta kai kaikki toimi, ei kukaan ainakaan ole tullut valittamaan, toteaa Henrik Helpiö.
Uudenkaupungin jälkeen Suuri Seikkailu siirtyi toteutettavaksi Hämeenlinnaan. Ohjelman tekeminen päättyi viidennen kauden jälkeen. Tänään lauantaina Suuri Seikkailu tekee kuitenkin paluu televisioruutuihin. Nyt seikkaillaan taas pohjoisen maisemissa.
