Nuorisovaltuustolle uusi puheenjohtajisto

0
Julia Hauta-alus, Emil Haijanen ja Nanna Pietikäinen muodostavat nuorisovaltuuston puheenjohtajiston tällä kaudella.

Uudenkaupungin nuorisovaltuuston puheenjohtajisto uudistui alkuvuodesta. Uusi puheenjohtaja on Emil Haijanen ja varapuheenjohtajat ovat Julia Hauta-alus ja Nanna Pietikäinen . Haijanen ja Hauta-alus ovat Uudenkaupungin lukion opiskelijoita, Pietikäinen tekee kaksoistutkintoa.

Julia Hauta-alus on nuorisovaltuuston jäsenenä jo toista kautta.

– Lähdin mukaan entisen puheenjohtajan Helmi Rantasen houkuttelemana. Toki vaikuttaminen myös kiinnosti, kertoi Hauta-alus.

Edelliskauden varajäsenenä toiminut Emil Haijanen on myös kiinnostunut vaikuttamisesta.

– Minua kiinnostaa ympäröivät tapahtumat ja se miten itse voin vaikuttaa asioihin.

Molemmat kehuvat nuorisovaltuuston hyvää ilmapiiriä.

– Nuorisovaltuustossa on todella motivoitunutta porukkaa ja vastuunkantajia on löytynyt hienosti eri työryhmiin. Lisäksi meillä on hyvä ryhmähenki ja jokainen uskaltaa kokouksissa sanoa oman mielipiteensä. Tästä on kiittäminen myös nuorisopalvelujen vastaavaa, Jennika Salonen hoitaa oma osuutensa hienosti, painottivat Haijanen ja Hauta-alus.

He molemmat toivovat nuorten olevan aiempaa aktiivisemmin yhteydessä nuorisovaltuustoon.

– Meihin kaikkiin voi olla yhteydessä somessa, sähköpostilla tai ihan vaan tulemalla juttelemaan

– Lisäksi toivomme että kaupungilta ja päättäviltä tahoilta ollaan meihin yhteydessä kun esiin nousee joku nuoria koskeva asia. Nuorisovaltuustossa on kuitenkin laaja edustus paikallisista nuorista, muistutti Emil Haijanen.