Kaupunginlahden rannalla sijaitsevan ravintola Kirstan tarina on päättymässä Uudessakaupungissa. Ravintola on auki viimeistä kertaa lauantaina 30. maaliskuuta, mutta toimii normaalisti siihen asti.
– Kirstan alkuperäinen vuokrasopimus oli suunniteltu päättymään 3,5 vuoden jälkeen ja sen ajankohta on nyt, Kirstaa pyörittävän Cesa Oy:n Rami Luoto toteaa.
Kirsta on avattu Uuteenkaupunkiin ensimmäistä kertaa vuonna 1945, kun kauppakunta Kalanti perusti ravintolan Alisellekadulle. Ravintola on vuosien mittaan toiminut useissa eri kiinteistöissä kaupungin keskustassa.
Kaupunginlahden toiselle puolelle ravintola muutti vuonna 2017. Kirsta on toiminut lounas- ja illallisravintolana sekä vapaamuotoisempana illanviettopaikkana.
– Kirstan lounaalla ja illalla baarin puolella tila on loppunut, joten olisimme tarvinneet tilaan rakenteellisia muutoksia haluamaani liiketoimintamallia varten, Luoto lisää.
Turun Osuuskauppa TOK lopetti Kaupunginlahden rannassa sijainneiden ravintoloiden Kahvelin ja Kirstan pyörittämisen vuonna 2020. Syynä oli muun muassa koronan tuoma asiakasmäärän lasku.
Saman vuoden kesällä Luoto otti ravintolan ja baarin vastuulleen. Kiinteistön omistaa yhä uusikaupunkilainen Hannu Hotanen ja TOK:lla on kiinteistöön tämän kuun loppuun voimassa oleva vuokrasopimus.
Luoto siis alivuokrasi kiinteistön ja osti ravintolatoiminnan TOK:lta. Luoto muutti toimintaa siten, että hän yhdisti Kirstan ja aikoinaan Hotasen perustaman Kahvelin yhteiseksi toiminnaksi Kirstan nimen alle.
– Omistan yhä Kirstan nimen ja se säilyy rekisteröitynä tulevaisuutta varten, mutta toistaiseksi Kirstan tarina on kuitenkin päättymässä. Ravintolan irtaimiston olen myös jo myynyt. Keskityn huhtikuun alusta lähtien pyörittämään Turussa jokilaivaa sekä jatkan Cesa Oy:n maahantuontitoimintaa, Luoto toteaa.
Vaikka Kirstan toiminta on Uudessakaupungissa päättymässä, on Hotasella jo uusia suunnitelmia rannan makasiinikiinteistölle, jossa alkaa heti huhtikuun alussa remontti.