Olen seurannut kiinnostuneena esimerkiksi Satu Rämön Hildur-kirjasarjan suosiota. Rämö on tehnyt dekkareista kevyttä luettavaa, ja se on tuonut niille lisää lukijoita. Rämö tarjoaa lukijoille juoneen ja tuleviin ratkaisuihin liittyviä oivaltamisen mahdollisuuksia jo kirjan puolivälissä, eikä suinkaan pidä lukijaa jännityksessä Agatha Christien tavoin vielä viikkoja kirjan loppumisen jälkeenkin.
Rämön juonet saattavat olla paikoin ennalta-arvattavia, mutta silti hatunnosto hänelle siitä, kuinka hyvin hän on saanut kirjojen myynti- ja varauslistojen kärjet haltuunsa.
Saman aallon muita kovia kotimaisia tai pohjoismaisia dekkarinimiä ovat esimerkiksi Saija Kuusela, Nilla Kjellsdotter, Ulrika Rolfsdotter, Elina Backman ja Eeva Louko. Kirjoissa ei kaikki aina välttämättä ole sitä, miltä aluksi näyttää, mutta rikokset selviävät ja samalla ratkaistaan muutamat ihmissuhdesotkutkin.
Rebecca Netleyn Kalman kehtolaulu -kirjassa puolestaan miljöönä on eristäytynyt saari, joka peittyy kaikennielevään sumuun. Kirja kertoo kuolleesta veljestä ja siihen liittyvästä salaisuudesta sekä öisin vanhasta talosta kuuluvasta haikeasta laulusta. Nämä yhdessä luovat kammottavan ilmapiirin. Kirja on kummitteluineen täysin epäuskottava, mutta niin vetävästi kirjoitettu, että se on pakko lukea loppuun nopeasti. Yhtä epäuskottava, mutta kammottava yöllisten koputustensa kanssa oli Riley Sagerin Kotiin ennen pimeää.
Todennäköisimmin pöydältäni löytää historiallisen romaanin, dekkarin tai psykologisen trillerin, mutta kulutan myös puhdasta hömppäkirjallisuutta. Vieraista universumeista ja scifi-hahmoista kertovia fantasiakirjoja en viitsi avata, mutta olen täysin tietoinen Julia Quinnin Bridgertonin sisarusten vehkeilystä seurapiireissä.
En kaipaa kirjalta yhteiskunnallista otetta tai kantaaottavuutta, vaan vetävän juonen ja kiinnostavan päähenkilön. Jos kirjassa käytetään liian kuvailevaa kieltä, jätän sen lukematta, koska silloin omalle mielikuvitukselle ei jätetä tarpeeksi tilaa ja tuntuu, ettei juoni etene.
Sebastian Fitzekin ja Alex Michaelidesin kirjoissa mieleltään häiriintyneet päähenkilöt ovat niin vastenmielisiä, että harkitsen joka kerta jättäväni luku-urakan kesken. Toisaalta täysin vinksahtaneen päähenkilön käänteitä on mahdotonta ennustaa, joten tietty viehätys niissäkin on. Psykologisten trillereiden kategoriaan kuuluvat myös Colleen Hooverin ja Sarah Pearsen teokset, jotka kertovat valtapelistä, manipuloinnista ja parisuhdeväkivallasta, mutta tuovat toivottavasti onnellisen lopun, ainakin jonkun näkökulmasta.
Hyvän kirjan juoneen kuuluu yleensä yllättävä käänne, josta ei ole varoiteltu jo sivutolkulla etukäteen. Näin käy esimerkiksi Freida McFaddenin Kotiapulainen-sarjassa, jossa alistettu työntekijä paljastuukin joksikin täysin toiseksi. Tai Shari Lapenan Valheiden verkossa, jossa aluksi luullaan isän tappaneen tai siepanneen tyttärensä, kunnes vyyhti alkaa selvitä monien naapurissa asuvien epäiltyjen kautta lopulta täysin yllättävään loppuratkaisuun.
Olen sattumalta lukenut lyhyen ajan sisään useamman kirjan, jotka ovat kertoneet vastarintaliikkeiden tai salaisten agenttien toiminnasta toisessa maailmansodassa. Tällaisia kirjoja ovat kirjoittaneet esimerkiksi Lucinda Riley, Natasha Lester, Kate Thompson, Kristin Harmel ja Kate Quinn.
Kirjat ovat kertoneet ihmisten salakuljettajista, koodien ratkomisesta, tarkka-ampujista, kiellettyjen taulujen ja kirjojen pelastajista tai metsissä piileskelevistä sisseistä, joita koko kylä salaa auttaa. Kirjat kertovat selviytymisestä, taistelusta, salaisuuksista, pettymyksestä, menetyksestä ja toivosta.
Esimerkiksi John Boynen Kaikki särkyneet paikat -teos pureutuu toisen maailmansodan kokeneiden syyllisyyteen, häpeään ja anteeksiantoon tai sen mahdottomuuteen.
Moni lukee kirjansa sähköisenä tai kuuntelee valitsemansa teoksen, mutta minä haluan versioni paperisena. Tosin se ei tarkoita, että ostaisin kirjan itselleni, koska en halua kertaalleen luettuja kirjoja pyörimään kaappeihini.
Ensi viikolla vietetään Suomen kirjastoseuran lanseeraamaa Kirjaston päivää. Odotan innolla kirjaston remontin valmistumista ja käytän ilolla tätäkin verorahoilla kustannettua palvelua, joka tarjoaa jatkuvasti ajanvietettä ja oivalluksia.
Katja Kaartinen
toimittaja