K-Supermarket Itäpoijuun uusi kauppiaspari elokuussa

0
Miikka Lavanto ja Jutta Leino aloittavat Uudessakaupungissa K-Supermarket Itäpoijun kauppiaina elokuussa.

Miikka Lavanto ja Jutta Leino siirtyvät K-Supermarket Itäpoijun kauppiaiksi elokuun alussa. Lavanto kertoo, että he ottavat innoissaan vastaan uuden kauppapaikan Uudessakaupungissa, joka sijaitsee lähellä kauppiasparin kotikaupunkia Raumaa.

– Vaasa otti meidät K-Supermarketin kauppiaina vastaan upeasti ja tykästyimme kaupunkiin, mutta on mukava päästä muuttamaan takaisin Rauman suuntaan, jossa meillä on perhettä ja tukiverkot lähellä, Lavanto lisää.

Lavanto sanoo, että K-Supermarket Itäpoijussa on isot saappaat täytettävänä.

– Lehdon kauppiasperhe on tehnyt hienoa työtä kaupalla. Toivon, että voin täyttää saappaat ja heidän jättämäänsä aukkoa omalla tuorepuolen osaamisellani. Haluamme ainakin pitää samantasoisena tai jopa parantaa kaupan herkkutoria, joka on kaupan keulakuva. Kala- ja lihatiskin pidämme arvoisessaan kunnossa, se on yksi kaupan ykkösjuttuja, Lavanto lisää.

Uusien kauppiaiden myötä valikoimaan tulee lisää itse tehtyjä valmisruokavaihtoehtoja ja runsaasti salaatteja. Lämmin lounastiski uudistetaan kokonaan ja siihen tulee laaja kirjo lounasvaihtoehtoja. Hedelmä- ja vihannesosasto saa uusia kalusteratkaisuja.

– Itäpoiju on ollut jatkuvasti kehittyvä kauppa. Haluamme olla kauppiaina ne tutut kasvot kaupalla, joille on helppo tulla juttelemaan. Toivomme, että uudet asiakkaamme tulevat heti kertomaan meille kehitysideoita, otamme kaiken palautteen ilolla vastaan, Lavanto ja Leino sanovat.

Yhteisöllisyys on näkynyt Lavannon ja Leinon nykyisessä kauppapaikassa Vaasassa muun muassa paikallisen jalkapalloseuran tukemisena, jossa parin esikoinen myös pelaa. Yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa kauppiaspari aikoo jatkaa myös Uudessakaupungissa.

Kauppiaat suunnittelevat järjestävänsä K-Supermarket Itäpoijussa tapahtumia ja teemapäiviä. Kaupalla järjestetään avajaiset loppukesän aikana.

Elokuu on jännittävää aikaa kauppiasparille myös henkilökohtaisessa elämässä, sillä he odottavat kolmannen lapsensa syntyvän silloin. Parilla on entuudestaan ekaluokkalainen Rasmus sekä yksivuotias Julius. Kun Jutta palaa vanhempainvapaalta takaisin kaupan töihin, hän ottaa vastuulleen kaupan markkinointia ja työvuorosuunnittelua.

K-Supermarket Itäpojun nykyiset kauppiaat Jari ja Elina Lehto aloittivat maaliskuussa myös Naantalin K-Supermarket Ukko-Pekan kauppiaina. He luopuvat Itäpoijun toiminnasta kesän aikana.