Veikko Huovinen: Kylän koirat
Huovinen tuntee koiransa yhtä hyvin kuin ihmisetkin, joista kirjoittaa. Kirjailijan mielikuvitus ja taitava sanankäyttö loihtii lukijan mieleen konkreettisen kuvan koiran sielunelämästä ja ajatuksenjuoksusta. Ja minkälainen olento koira onkaan: ”uutteraa nuuskintatointa harjoittava yleinen tiedustelija kujilla, toreilla ja pihamailla” (s. 6). Koirat myös huolehtivat, etteivät autojen pölykapselit pääse kuivumaan. Erityisesti syksy, metsästys- ja teurastusaika, on koirien juhla-aikaa. Paljon tekemistä riittää talvellakin. Mitä tuumisit, jos parikymmentä potentiaalista poikaystävää piirittäisi tyttöäsi talon pihamaalla kaksi viikkoa yötä päivää?
Tiina Keskinen:
Koirani joka katosi. Häpin tarina.Tosipohjainen romaani on lumoava kuvaus Ruotsista Suomeen muuttavasta villakoirasta ja sen uudesta perheestä. Alkuun Häpi on todella säikky ja käyttäytyy ongelmaisesti. Vähitellen se tottuu uuteen emäntäänsä ja tämän puolisoon Peteen. Myös Peten suhtautuminen koiraan muuttuu nuivasta väistelystä ja manailusta intohimoiseksi hoivaamiseksi. Hän kasvattaa ja rakastaa uutta tulokasta kuin omaa lastaan. Kun koira sitten monen rauhallisen vuoden jälkeen katoaa, alkaa varsinainen etsintäseikkailu, jossa orastava toivo karkulaisen kiinni saamisesta vaihtuu moneen kertaan epätoivoon. Kertomukseen eläytyy kuin hyvään dekkariin konsanaan.
Aarno Kellberg: Haukahduksia. Tarinoita metsästä.
Kokoelma sisältää muistelmia koirista ja niiden omistajista. Metsästys on kirjoittajan rakas harrastus, ja koira on aina ollut yhtä rakas kumppani. Tarinoiden koirat eivät ole lemmikkieläimiä. Ne ovat metsästyskoiria, vahtikoiria, kotieläimiä, työ- ja harrastuskavereita ja perheenjäseniä. Koiria tulee ja menee – joidenkin elämä jää valitettavan lyhyeksi. Yhteistä kaikille on, että niistä on jäänyt pysyvä muisto, jonka kirjoittaja on jakanut lukijoiden iloksi.
Voitto Viro: Toni, veljeni. Kertomus koiran ja ihmisen ystävyydestä.
Ensimmäiseksi mieleen tulee Pyhä Fransiskus. Kirjailija ottaa koiran taivaan lahjana ja kohtelee sitä vertaisenaan. Kun hän matkustaa Tonin kanssa raitiovaunussa, rahastaja kieltää pitämästä koiraa lattialla. Kertoja vastaa: ”Ei tämä ole mikään koira, se on minun Veljeni.” Oma lukunsa on Toni-koiran sukutaulu ravihevosia muistuttavine nimineen: Ceramic av Nobel, Mussalo Sonette, Champion Ceramic Happy Wanderer. Muutamia asioita lienee syytä lukea historiallisten silmälasien läpi (kirja on julkaistu vuonna 1980), sillä nykyajan valistunut koiranomistaja ei milloinkaan antaisi lemmikilleen suklaata. Mitä tulee lajien väliseen suhteeseen, tämä pieni kirja on ansainnut pitkän elämän ja kestänee monilta osin lukemista tulevaisuudessakin.
Marja Luukkonen: Tuulipuun maa
Tutkija Mirjami Muinonen etsii vanhan asutuksen jälkiä pienellä maaseutupaikkakunnalla. Hän asuu kesän ajan vuokralaisena Tuulipuun kartanon Pytingissä 13-vuotiaan tyttärensä Pinnin kanssa. Heidän saapuessaan tapahtuu outoja asioita. Jo matkalla äiti painaa vahingossa jarrua, kun piti painaa kaasua. Vahinkojarrutuksella onkin yllättävän suuri merkitys: hirviemo vasoineen ryntää tien yli juuri, kun auto on pysähtynyt. Ennakkoaavistus? Äiti oli näkevinään jonkin hahmon tiellä jo ennen hirviä. Kartanon omistaja, vanha vapaaherratar Seidi Kavén, on yrttien tuntija ja parantaja. Pinja saa häneltä lääkettä kipeän jalkansa hoitoon. Väärin annosteltuna se kuitenkin vaikuttaa erikoisesti: Pinni joutuu rinnakkaiseen todellisuuteen. Mitä toistuvat retket rajan taakse saavat aikaan? Kuka on valkokorvainen ajokoira, joka ilmestyy Pinnin seuraksi?
Sari Peltoniemi: Kerppu ja tyttö
Mitä jokaisen koiran tulee tietää ihmispennun kasvatuksesta? Jos haluat oppia uusia asioita ihmisestä, lue tämä opaskirja. Se kuuluu jokaisen ihmisrakkaan koiran kirjahyllyyn.
Uudenkaupungin kirjaston huhtikuun lukuvinkit kokosi kirjastonhoitaja Lauri Seutu.
