– Toinen hauta ajoitettiin vuosille 1452–1525. Toinen puolestaan vuosille 1623–1669 tai 1530–1538. Ajoitukset tuntuvat nuorilta, mutta nyt täytyy ottaa huomioon, että luuaines oli käytännössä täysin hajonnutta. Laboratorio varoittikin, että koska aines on niin huonoa, ajoitustuloksiin kannattaa suhtautua varauksella ja ne ovat todennäköisesti liian nuoria.
Kinnunen pitää tärkeimpänä viime kesän löytönä pronssispiraalikoristeita, jotka ovat suurella todennäköisyydellä olleet naispuolisen vainajan hunnussa. Tällaisia koristeita käytettiin ennen 1300-lukua.
– Nostimme pienen osan koristeesta talteen, mutta emme lähteneet hajottamaan kokonaisuutta. Nyt kuitenkin tiedämme, missä hauta on ja toivomme, että löydämme ensi kesän kaivauksissa lisää koristelua ja ehkä myös osia vaatteista. Siellä, missä on runsaasti pronssikoristeita, kangas on usein säilynyt. Pronssispiraalikoristeita on saattanut olla hunnun lisäksi myös mekon ja esiliinan reunoissa.
Kaikkiaan kaivauksissa löydettiin ja otettiin talteen seitsemän taottua arkun naulaa, pieni puukon terä, kolme pronssispiraalirengasta, luita sekä maa- ja hiilinäytteitä. Yhden pääkallon alta löytyi siemen, joka radiohiiliajoitettiin, mutta se tuotti pienen pettymyksen: siemen on 1700–1900-luvuilta.
Kaivauksia jatketaan ensi heinäkuussa. Työhön tulee Kinnusen johdolla sama ryhmä kuin viime vuonna eli arkeologi Janne Rantanen , arkeologi Sanni Salomaa ja arkeo-osteologi Anne-Mari Liira .
Vahvistukseksi saadaan arkeologi Ulla Moilanen , joka tunnetaan erityisesti rautakautisten ja keskiaikaisten hautaustapojen tutkimuksesta. Hän on ollut muun muassa selvittämässä, mitä Euran Luistariin haudattujen vainajien hampaat paljastavat heidän asuinpaikoistaan ja ruokailutottumuksistaan.
– Kodjalan vainajien hammaskiille oli säilynyttä. Sitä tullaan vielä tutkimaan ja tuloksia voidaan vertailla esimerkiksi Euran vastaaviin tutkimuksiin.
Kodjalan muinaisesta kirkosta ei vielä löytynyt todisteita. Tutkija toivoo, että ensi kesänä saataisiin jo viitteitä kirkon perustuksista.
– Kirkon kivijalan päällä on todennäköisesti ollut hirsirakennus. Voi myös olla, että kirkko on rakennettu pelkkien nurkkakivien varaan ja kivet ovat voineet aikojen myötä liikkua pois alkuperäisiltä paikoiltaan. Nyt kuitenkin tiedämme maatutkauksen perusteella, mistä etsimme hautoja ja paikasta, jossa niitä ei ole, voidaan etsiä kirkon perustuksia, koska tuohon aikaan ei ollut vielä tavallista haudata kirkkoon sisälle.
Kinnusen mukaan kaikki alueella tutkitut ja löydetyt asiat sopivat siihen, että Lukkala voisi olla Kodjalan kirkonpaikka. Myös paikan historia tukee ajatusta.
– Ennen kaikkea mikään ei ole ristiriidassa.
Kodjalan Kaikkien Pyhien kappelin rakennusaika on mahdollisesti 1230-luku, jolloin piispa Tuomas organisoi nykyisen seurakuntajaon rungon ja määräsi pääkirkkojen paikan. Puukirkkoja paikalla on voinut olla useitakin sukupolvia.
Kirkko todennäköisesti jatkoi kappeliseurakuntana sen jälkeen, kun Kalannin kirkko valmistui noin 1450, koska Mikael Agricola mainitsee Kodjalan 1540-luvun alussa Suomen kirkkokuntien luettelossa. Vielä vuonna 1753 kirkkoherra Hedeen kertoo pitäjänkertomuksessa, miten ”Aivan Lukkalan talon vieressä näkyy todella vanhan kirkonsijan tapainen paikka”.
Hautausmaata kiertää osittain selvästi näkyvissä oleva kiviaita.
– Se ei ole kovin korkea ja onkin todennäköistä, että kiviaidan päällä on ollut lisäksi riukuaita; kirkkolaki määräsi, että hautausmaiden ympärillä on oltava riittävän korkea aita, jotta eläimet eivät pääse hautausmaalle. Kiviaita itsessään muistuttaa huomattavasti Ravattulan Ristimäeltä löydettyä muuria.
Heinäkuussa alkavat kaivaukset kestävät kaksi viikkoa. Niiden rahoituksesta vastaa Kodjalan kirkkotutkimuksen tuki ry.
Pirkko Varjo
