Kouluruoassa tuskin on aina vikaa. Ilmiöt vain syntyvät, kun nuoret mielellään käyttäytyvät kuten kaverinsa.
Uudessakaupungissa on moitittu myös kouluruokaa. Vanhempien mukaan Kaarean ruoka ei ole maittanut. Nyt tähän on tulossa muutos. Ensi vuonna ruoan valmistus siirtyy takaisin kaupungille. Kouluruokailuun tehdään samalla muitakin muutoksia.
Wintterissä ei syödä enää kouluruokalassa, vaan ravintolassa. Kaupungin ruokapalvelupäällikkö Helvi Hyrynsalmen mukaan nimen muutoksella halutaan nostaa ruoan ja yhteisen ruokailutilanteen arvostusta (UKS 9.4.). Ravintola-nimen käyttöönottoa on suositellut Ruokakasvatusyhdistys Ruukku, joka keräsi viime vuonna valtakunnallisella ideakilpailulla vinkkejä kouluruokailun kehittämiseksi.
Valtakunnallisesti on huomattu, että lapset ja nuoret vierastavat kasvisruokia. Erityisesti papua sisältävät kasvisruoat eivät oikein maistu. Myös Uudenkaupungin kouluruokakyselyssä inhokkilistalle päätyivät kasvispapukroketit, papukasviskiusaus ja härkiskeitto. Niiden tilalle halutaan esimerkiksi kirjolohikeittoa, uunimakkaraa ja muusia sekä jauhelihamakaronilaatikkoa, eli aivan tavallisia kotiruokia. Toki oppilaat toivovat, että kouluilla olisi myös tortilla- ja pizzapäiviä.
Uudenkaupungin kouluruokatyöryhmässä on ideoitu, että kouluravintolassa esiteltäisiin eri maiden ruokakulttuuria ja juhlapäivistä tehtäisiin erityisiä. Esimerkiksi ruotsalaisuuden päivänä ruokalista voisi olla ruotsiksi.
Kaikenlaisia ideoita kannattaa kokeilla, jotta lapset ja nuoret saadaan energiajuomien sijasta syömään kunnon ruokaa. Etenkin kun on lapsia, joille koululounas on päivän ainoa lämmin ateria.
Teija Uitto