Lassi Ankelo lähtee olympialaisiin

0
Lassi Ankelo kehuu Uudenkaupungin lukion opetusta, kiinnostus opiskella fysiikkaa syttyi innostavan opettajan kautta.

– Näin lukion ilmoitustaululla mainoksen MAOLin Neljän tieteen kisoista ja päätin kokeilla, miten pärjäisin fysiikan perussarjan kisassa. Yllätyksekseni sijoituin lopulta valtakunnallisessa kilpailussa kuudenneksi, kertasi Uudenkaupungin lukion opiskelija Lassi Ankelo viime kuukausien tapahtumia.

Kisamenestyksen kautta Ankelo kutsuttiin mukaan olympiavalmennukseen. Valmennuksessa menestyneillä on mahdollisuus tulla valituksi Suomen olympiajoukkueeseen ja päästä näin edustamaan Suomea opiskelijoiden kansainvälisiin tiedeolympialaisiin. Tänä vuonna kansainväliset fysiikkaolympialaiset järjestetään Iranissa ja Suomi on päättänyt olla osallistumatta kyseisiin kisoihin. Sen sijaan Suomi osallistuu omalla joukkueellaan Euroopan fysiikkaolympialaisiin Georgiassa. Näitä kisoja ennen on kuitenkin edessä Pohjoismaiden ja Baltian fysiikkaolympialaiset Tallinnassa tämän kuun lopulla. Tähän kilpaan Lassi Ankelo on jo valittu mukaan.

– Olympiavalmennus meni osaltani niin hyvin, että sain paikan Suomen joukkueessa Pohjoismaiden ja Baltian fysiikkaolympialaisiin.

– Suurempi juttu oli kuitenkin se, että valmennusmenestyksen kautta lunastin itselleni opiskelupaikan Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta. Ei tarvitse ottaa niin hirveää stressiä ensi syksynä alkavista ylioppilaskirjoituksista, kun on opiskelupaikka jo taskussa, Ankelo iloitsi.

Se, lähteekö Lassi Ankelo lukemaan juuri fysiikkaa, ei vielä ole varmaa, sillä myös biokemia ja -tekniikka kiinnostavat lukion toisen vuoden opiskelijaa.

– Biologia ja englanti olivat yläasteella suosikkiaineitani, sen sijaan fysiikasta en ollut järin innostunut. Lukiossa meillä on todella hyvä matemaattisten aineiden opettaja, Petri Viherä, ja hän sai minut kiinnostumaan fysiikasta mielenkiintoisten ja haastavien esimerkkien kautta, kehui Ankelo.

Fysiikkaolympialaisten tehtävät poikkeavat kuitenkin täysin lukion tehtävistä.

– Toki kaikki perusasiat pitää hallita, mutta fysiikkaolympialaisten tehtävissä painotus on osaamisen soveltamisessa. Tehtävät on pääosin laadittu niin, että niiden ratkaiseminen vaatii jonkun oivalluksen, kykyä yhdistää asioita ja soveltaa. Pisteitä kilpailussa saa oikean vastauksen lisäksi siitä miten on yrittänyt ratkoa kyseisen tehtävän, kuvaili Ankelo.

Lassi Ankeloa viehättää fysiikassa se, että aina on uutta opittavaa ja haasteellista pohdittavaa. Tuleviin Pohjoismaiden ja Baltian fysiikkaolympialaisiin hän kuitenkin suhtautuu rennosti.

– Olen jo saavuttanut tavoitteeni ja saanut opiskelupaikan. Nyt aion vain nauttia kokemuksesta ja oppia mahdollisimman paljon uutta.

Pohjoismaiden ja Baltian fysiikkaolympialaisten perusteella valitaan siis Suomen olympiajoukkue Euroopan fysiikkaolympialaisiin.

– En usko, että minulla on mahdollisuuksia päästä mukaan, sillä pääosa olympiavalmennukseen valituista on abiturientteja, jotka ovat jo suorittaneet kaikki lukion fysiikan kurssit, ja joilla on mahdollisesti aikaisempaa kokemusta kisoista. Mutta kun nyt pääsen katsomaan millaisia kansainväliset kisat ja kisatehtävät ovat, niin ehkä sitten ensi vuonna yritän tavoitella paikkaa varsinaisessa olympiajoukkueessa, Ankelo pohtii.

Sen verran Lassi Ankelo tietää huhtikuun lopulla olevista kisoista, että kisatapahtuma on kolmipäiväinen, joista kahtena ensimmäisenä päivänä on koe, jossa on sekä teoreettinen että kokeellinen osuus.

– Toisena päivänä lähdemme suunnistamaan. Näin tuomareilla on aikaa pisteyttää tehtävät ja ratkaista kilpailijoiden paremmuusjärjestys. Näiden kisojen päättäminen suunnistustunnelmiin on kuulemma jo perinne, kuvaili Lassi Ankelo.