Pienet veneet kasvattavat suosiotaan – Polttoaineen hinnan nousu vaikuttaa veneilyn suosioon

0
Veneilijät suosivat nykyään enemmän pieniä moottoriveneitä, mutta suurempia moottoriveneitä ja purjeveneitä löytyy edelleen.

Moottoriveneiden määrä Uudessakaupungissa on ollut tasaisessa kasvussa läpi 2020-luvun. Uusien moottoriveneiden ensirekisteröinnit ovat kuitenkin laskeneet ensimmäisten koronavuosien lukemista ja yhä useampi hankkii perämoottorilla toimivan veneen.

Myös Uudenkaupungin Työväen Moottoriveneseurassa on huomattu, että suurempia moottoriveneitä on vähemmän vesillä.

– Kyllä, määrä on vähentynyt, mikä johtuu luultavimmin polttoaineen hinnan noususta. Moni on tuonut tuon asian esille, Miia Elo UTMVS:stä kertoo.

Pieniä veneitä kuitenkin liikkuu vesillä ahkerasti.

– Halutaan kyllä merelle, mutta kustannusten nousun johdosta pienten veneiden ylläpito ja käyttö on halvempaa, Elo sanoo.

Moottoriveneiden määrä on noussut vuoden 2019 heinäkuun lukemista 130:llä. Uudessakaupungissa on rekisteröitynä 2 526 moottorivenettä, joista perämoottoriveneitä on 1 795.

Perämoottorilla kulkevien moottoriveneiden määrä on noussut 160:llä viidessä vuodessa. Samassa ajassa sisämoottoristen veneiden lukema on pudonnut 508:sta 475:een. Sisäperämoottoriveneiden lukema on pystynyt noin 230:ssä.

Vuonna 2024 ei ole Traficomin tilastojen mukaan ensirekisteröity vielä yhtään vesikulkuneuvoa Uudessakaupungissa. Viime vuonna rekisteriin tuli 31 uutta vesikulkuneuvoa, joista moottoriveneitä oli 28 ja vesiskoottereita kolme.

Vuosi 2022 oli huippuvuosi, jolloin ensirekisteröitiin 35 moottorivenettä, seitsemän vesiskootteria, yksi ilmatyynyalus ja kaksi muuta vesikulkuneuvoa.

Kustannusten nousu on tarkoittanut sitä, että uusia veneilystä innostuneita ei välttämättä ilmaannu niin paljon.

– Ikääntymistä on havaittavissa veneilijöissä, mutta toisaalta myös päiväveneilijöissä nuorten osuus on kasvanut. Jos veneily olisi edullisempaa, niin varmaan määrä lisääntyisi entisestään, Elo muistuttaa.

Uudenkaupungin Purjehdusseuran kommodori Seppo Ylä-Himanka kertoo, että uusia, nuoria purjehtijoita tulee koko ajan lisää.

– Aivan junioreja on paljon kilpapurjehduksen piirissä, ja sieltä moni jatkaa isompiin veneisiin. Jos puhutaan matkaveneistä, niin opiskelijat ja juuri valmistuneet hankkivat hieman vanhempia, edullisia perheveneitä joko yksin tai kimppaveneinä, joita sitten taas vaihdetaan mahdollisuuksien mukaan uudempiin.

Ylä-Himanka muistuttaa, että monet purjehduksesta kiinnostuneet, kiireiset aikuiset eivät halua hankkia omaa venettä vaivoikseen

– Nykyään on helppoa vuokrata vene niiden kesäviikkojen ajaksi, jotka he viettävät saaristossa, tämäkin mahdollisesti kimpassa ystävien kanssa. Myös päiväretkeilyyn soveltuvien pulpettiveneiden vuokraus on nykyään vahvasti nouseva trendi, varsinkin nuorten perheiden suosiossa, hän kertoo.

Uusia purjeveneitä ei ole rekisteröity tällä vuosikymmenellä lainkaan, mutta Uudenkaupungin vesikulkuneuvokantaan kuuluu 162 purjevenettä. Lukema on pysynyt melko samanlaisena edelliset viisi vuotta.

Ylä-Himanka kertoo, että vuonna 2015 UPS:llä oli rekisterissä 79 purjevenettä. Vuosina 2016–21 tapahtui notkahdus, mutta hiljalleen on taas noustu samaan määrää kuin kymmenen vuotta sitten.

– Uusia purjeveneitä ei Suomessa ole juurikaan viime vuosina rekisteröity, johtuen lähinnä korkeasta hinnasta, mutta käytetyt hyväkuntoiset veneet kiertävät hyvin. Koronavuodet vähensivät ihmisten matkustelua ulkomaille, mikä lisäsi käytettyjen, asuttavien retkiveneiden kysyntää. Korkea polttoaineen hinta ohjasi kysynnän purjeveneisiin, Ylä-Himanka kertoo.

– Uusien veneiden markkinoilla kuitenkin myydään eniten pienehköjä moottoriveneitä joko yhteysveneiksi tai päiväretkille. Näitä veneitä ei useinkaan rekisteröidä mihinkään veneilyseuraan eivätkä siis näy SPV:n rekistereissä, mutta kylläkin Traficomin rekistereissä. Eniten rekisteröidään uusia perämoottorikäyttöisiä pulpettiveneitä ja päiväretkiveneitä, Ylä-Himanka jatkaa.

Ylä-Himangan mukaan käytettyjen veneiden kauppa käy ja Uudessakaupungissakin näkyy tämä veneiden omistajien vaihdoksina.

– Hyvässä kunnossa pidetyt veneet menevät kaupaksi joskus nopeastikin, jos kohde ja hinta on hyvä. Määrä vaihtelee vuosittain. Monesti perheiden kasvaessa siirrytään hieman tilavampiin veneisiin.

Vesiskoottereiden määrä on kasvanut jatkuvasti, mutta erityisesti vuonna 2021 niiden suosio kasvoi. Ne ovat myös valtakunnallisesti kasvattaneet suosiotaan.

– Kyllä niitä täälläkin näkyy liikenteessä eli joitain tullut lisää, Miia Elo on huomannut.

Molemmissa seuroissa riittää hyvin jäseniä.

– Jäsenmäärä ollut hyvä ja viime vuonna jäsenmäärä kasvoi 22 jäsenellä eli kasvussa on, Elo iloitsee.

140 vuotta täyttävä UPS on yksi Suomen vanhimmista urheiluseuroista. Jäsenmäärä on nyt 360.

– Jäsenmäärä on ollut 2000-luvun alusta laskeva kuten monessa muussakin seurassa. Uusia jäseniä tulee tällä hetkellä noin 5–10 vuodessa, mutta poistuvia on enemmän, Ylä-Himanka kertoo.