Perinteisellä mediallakin on toki edelleen vastuunsa poliittisesta keskustelusta. Jos poliitikko viestii sosiaalisessa mediassa räväkästi, hän pääsee mitä todennäköisimmin myös otsikoihin. ”Huonokin julkisuus on hyvää” on kaikille tuttu sanonta, mutta onko sen sanoma vain vahvistunut nykypäivänä?
Sosiaalisen median avulla muutkin kuin puoluejohtajat voivat tavoittaa suuria yleisöjä somessa. Tämä on tasa-arvoistanut viestintää poliittisella kentällä ja mahdollistanut vuorovaikutuksen kansalaisten kanssa. Politiikka onkin tullut lähemmäs, varsinkin nuoria, kun välissä ei tarvita enää perinteistä mediaa. Jos nuoret aikuiset voidaan somen kautta saada kiinnostumaan politiikasta ja aktivoitumaan vaaliuurnille, se on vain hyvä asia.
Somepolitiikan suurin ongelma taitaakin väijyä sen aggressiivisissa algoritmeissa ja siinä, minkälaista sisältöä sinne tuotetaan. Tämän hetken suosituimmat somealustat, TikTok ja Instagram tarjoavat käyttäjälleen nopeasti sisältöä sen mukaan, mitä videoita käyttäjä on katsonut, ja mistä videoista hän on tykännyt. Tämän lisäksi somen algoritmit suosivat tunteisiin vetoavia videoita.
Aiempien tutkimusten mukaan ihmiset äänestävät edelleen puolueita, eivätkä henkilöitä. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa oli muutama läpimenijä, joiden katsottiin saaneen ison osan äänistä juuri sosiaalisen median kautta. Mennäänkö tulevaisuudessa yhä enemmän siihen suuntaan, jossa äänestetään somen kautta tutuksi tulleita hyviä tyyppejä sen sijaan, että otettaisiin selvää monipuoluekentän tarjonnasta ja eri puolueiden ajamista arvoista?
TikTok on alustana uusi, joten siihen kohdistuvaa tutkimusta on vähän, verrattuna esimerkiksi Facebookiin ja X:ään (entinen Twitter). Helsingin yliopiston tutkielman mukaan osa tutkijoista näkee someviestinnän muutokset mahdollisuutena politiikan luottamussuhteen säilymiselle, ja toiset taas uhkana demokratialle.
Mitä somen henkilöitynyt viestintä, ja mahdollisten somevaalien lisääntyminen sitten voisi aiheuttaa? Algoritmien suosiessa yksinkertaistettuja videoita somen käyttäjä vajoaa omaan poliittiseen kuplaansa, jossa ei enää näy kuin yhden näkökulman videoita. Jos kärjistetty viestintä somessa kerran toimii, eikö puolueiden kannata silloin sitä suosia? Vastakkainasetteluja hakeva viestintä taas ajaa kohti polarisaatiota, ja täten saattaa horjuttaa monipuoluejärjestelmää puolueiden liikkuessa kohti äärilaitoja.
Vaikka edellä mainittu on vain ja ainoastaan hypoteettista pohdintaa, se ei välttämättä ole kovin kaukana tulevaisuudessa. Sosiaalinen mediahan ei itsessään ole huono, vaan se ratkaisee, mihin ja miten sitä käytetään. Omaa somekuplaa kannattaakin rikkoa tutustumalla politiikkaan myös kuplan ulkopuolelta. Ja siinä auttavat nimenomaan perinteinen media, eli televisio ja sanomalehdet.
Sanni Artiola
opiskelija