Turun hallinto-oikeus kumosi valituksen tekonurmikentästä

1
Pietolan kentälle mahtuisi Palloliiton suositusten mukainen täysimittainen tekonurmikenttä.

Turun hallinto-oikeus on hylännyt kunnallisvalituksen, joka koski Pietolan tekonurmikenttään liittyvää valtuustokäsittelyä viime joulukuussa. Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston joulukuun talousarviokäsittelyssä päätettiin muun muassa määrärahasta Pietolan tekonurmikentälle.

Kaupunginvaltuuston varajäsen Mikko Saari (ps.) ja valtuutettu Ari Saastamoinen (ryhmä Saastamoinen-Hento) tekivät asiasta tekonurmikenttään liittyvästä asiasta kunnallisvalituksen, koska heidän näkemyksensä mukaan päätös syntyi virheellisessä järjestyksessä. Saari ja Saastamoinen totesivat, että valtuuston puheenjohtaja Mauri Kontu (kesk.) ei ottanut heti kokouksen alussa äänestykseen Jari Valkosen (ps.) tekemää kannatettua ehdotusta tekonurmiasian siirtämisestä seuraavaan kokoukseen.

Saari ja Saastamoinen huomauttivat myös, että kokouksessa tekonurmikentän määrärahasta keskusteltaessa annettiin ylimääräisiä puheenvuoroja ilman, että keskustelua erikseen avattiin. Tämä johti puolestaan siihen, ettei heidän näkemyksensä mukaan valtuutetuilla ollut käsitystä siitä, miten käsittely eteni.

Kaupungin Turun hallinto-oikeudelle antamassa lausunnossa todetaan, että tekonurmikenttää koskeva määrärahapäätös tuli käsitellyksi lain mukaisesti. Lisäksi kaupunki huomautti lausunnossaan, että valittajat vaativat päätöksen täytäntöönpanokieltoa ja se olisi pitänyt kohdistaa koko Uudenkaupungin talousarvio 2024 -pykälään ja seuraavien vuosien taloussuunnitelmaan. Sille ei ollut perustetta. Valtuusto antoi joulukuussa yksimielisesti tekonurmikentän rakentamiseen 700 000 euron määrärahan.

Turun hallinto-oikeus antoi tällä viikolla päätöksen, jonka mukaan Saaren ja Saastamoisen valitus hylätään. Samalla oikeus hylkäsi kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevan hakemuksen sekä hylkäsi myös Saaren ja Saastamoisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Oikeus kuitenkin toteaa, että valtuutettu Jari Nevavuoren (kesk.) tekemän tekonurmikentän määrärahan siirtoesitystä kevään kokoukseen ei käsitelty valtuustossa oikein, joten päätös on lähtökohtaisesti syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Nevavuori oli kuitenkin toisen äänestyksen jälkeen perunut oman alkuperäisen siirtoehdotuksensa ja tehnyt ponsiesityksen, joten virheellisellä menettelyllä ei ollut merkitystä lopputuloksen kannalta. Oikeuden mukaan päätöstä ei ole siis syytä kumota virheellisen menettelyn hohdosta.

Oikeus lisää, että se, että valtuuston puheenjohtaja on sallinut puheenvuorojen käytön äänestystilanteessa ilman, että hän on ensin nimenomaisesti avannut keskustelua, on sinänsä poikkeuksellista ja mahdollisesti omiaan aiheuttamaan hämmennystä kokoukseen osallistujissa, mutta se ei ole kuntalain säännösten tai kaupungin hallintosäännön vastaista.

 

Oikaisu 8.4. klo 7.52: valtuuston kokouksessa oli paikalla Jari Nevavuori, ei Juha Nevavuori.

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.