Kelan maksaman perustoimeentulotuen saajien osuus väestöstä vaihtelee huomattavasti Suomen eri kuntien välillä. Viime vuonna Kela maksoi esimerkiksi Uuteenkaupunkiin toimeentulotukea liki miljoona euroa.
Yleisintä perustoimeentulotuen saaminen on Vantaalla ja Keravalla, harvinaisinta Maskussa ja Maalahdella. Tiedot selviävät Kelan tuoreesta perustoimeentulon kuntatilastosta.
Kela maksoi perustoimeentulotukea viime vuonna yhteensä 718 miljoonaa euroa. Saajakotitalouksia oli yhteensä reilu 250 000, joissa asui yhteensä 355 000 henkilöä eli 6,3 prosenttia koko Suomen väestöstä.
Kuntien väliset erot ovat kuitenkin suuria, ilmenee Kelan perustoimeentulotuen kuntatilastosta. Tilaston kymmenen kärjessä painottuvat suurimmat kaupungit.
Yleisintä perustoimeentulotuen saaminen vuonna 2023 oli asukaslukuun suhteutettuna Vantaalla (saajana 15 389 taloutta), Keravalla (2 238 taloutta) ja Outokummussa (303 taloutta), joissa saajia oli vähintään joka kymmenes kunnan asukkaista.
Vantaalla Kela maksoi viime vuonna yhteensä 58 508 547 euroa toimeentulotukea, Keravalla 8 903 107 euroa ja Outokummussa 1 104 347 euroa.
– Suurissa kaupungeissa on usein enemmän työttömyyttä ja nuoria, ja asumiskustannukset ovat korkeampia kuin muualla maassa, mikä kasvattaa niissä perustoimeentulotuen tarvetta, selittää Kelan tutkija Tuija Korpela.
Vakka-Suoomen kunnista Kustaviin Kela maksoi viime vuonna perustoimeentuloa yhteensä 36 767 euroa, Laitilaan 458 302 euroa, Pyhärantaan 52 076, Taivassaloon 61 725 euroa, Uuteenkaupunkiin 997 799 euroa ja Vehmaalle 172 099 euroa.
Perustoimeentuloa viime vuonna Kustavissa sai viisi taloutta, Laitilassa 93 taloutta, Pyhärannassa yhdeksän, Taivassalossa kahdeksan, Uudessakaupungissa 185 ja Vehmaalla 30.
Harvinaisinta perustoimeentulotuen saaminen asukaslukuun suhteutettuna oli puolestaan Maskussa (49 taloutta), Maalahdella (24), Pyhännällä (7) ja Ruskolla (39), joissa saajia oli korkeintaan 1,5 prosenttia kunnan asukkaista. Maskulaisille Kela maksoi viime vuonna toimeentulotukea yhteensä 206 289 euroa, maalahtelaisille 116 777 euroa, pyhäntäläisille 36 595 euroa ja ruskolaisille 99 808 euroa.
Vantaalla perustoimeentulotuen saajien osuus kunnan asukkaista oli siis lähes yhdeksän kertaa suurempi kuin Maskussa.
– Useimmilla paikkakunnilla, joissa perustoimeentulotuen saaminen on harvinaista, on melko matala työttömyysaste. Ne ovat myös pienehköjä kuntia, joissa asumiskustannukset ovat luultavasti verrattain matalia, sanoo Korpela.