Frimodig kertoo haastattelussamme, että hän lähti kilpailuun oppimaan uutta. Hänen luonteva esiintymisensä ja hyväntuulisuutensa toi tervetullutta julkisuutta myös Uudellekaupungille.
Keskiviikkona Nelonen julkisti uudet Vain elämää -kauden artistit ja joukossa oli Neon 2 -yhtyeen Jussi Rainio. Tämä tarkoittaa, että Uusikaupunki on tapetilla myös ensi syksynä, kun sarjan jaksot esitetään televisiossa.
Erityisen lämpimät onnittelut ansaitsevat ne nuoret, jotka saavat tänä keväänä valkolakin Uudenkaupungin lukiosta tai valmistuvat ammattiin. Joukossa on nuoria, jotka ovat opiskelleet sairauden tai vaikean elämäntilanteen keskellä. Jo opiskelupaineet sinällään riittäisivät nuorelle, mutta harvoin elämässä asiat tulevat yksi kerrallaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Outi Linnaranta muistutti Ylen haastattelussa (14.5.), että nuoren paha olo ei aina tarkoita, että nuori pitäisi ohjata psykiatrille. Parempi on ensin miettiä yhdessä kotona, miten esimerkiksi nuoren jaksamista voisi tukea. On vanhemman tehtävä opettaa nuorelle, miten ahdistavia tunteita voi hallita.
Linnarannan viesti on tärkeä. Nuorille pitäisi enemmän opettaa sitä, ettei maailma kaadu heti ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Pettymyksetkin kuuluvat elämään. On hyvä myös miettiä keinoja, miten stressiä voi hallita ja pitääkö aina pyrkiä täydelliseen lopputulokseen. Elämässä vähempikin riittää.
Kohtuullisuus kuuluu elämään, ja myös työelämään. Jokaisen pitäisi osata katsoa taaksepäin, mitä kaikkea on tehnyt, saanut ja saavuttanut. Omista onnistumisistaan kannattaa iloita. Se lisää jaksamista.
Teija Uitto