
Sekä ala- että yläkoulun tiloissa on ollut sisäilmaongelmia. Männäisten koulu suljettiin sisäilmaongelmien takia, mutta yläkoulussa ongelmaa on ratkottu muun muassa laajan ilmastointiremontin avulla. Tosin yhä edelleen jotkut opettajat oireilevat yläkoulun tiloissa.
Koska sekä väistötiloista että tyhjillään tai vajaalla käytöllä olevista kiinteistöistä kertyy kaupungille ylimääräisiä kuluja, on vähitellen tehtävä ratkaisu siitä missä ja millaisissa tiloissa Kalannin koulu jatkossa toimii. Kaupunki on teettänyt kouluista on tehty hankesuunnitelma, jossa esitetään neljä erilaista ratkaisuvaihtoehtoa.
Ensimmäinen vaihtoehto on, että kaikki vanhat koulurakennukset puretaan ja Männäisten koulun tontille rakennetaan uusi koulurakennus.
Toisessa vaihtoehdossa kaikki vanhat koulurakennukset puretaan ja rakennetaan uudisrakennus nykyisen yläkoulun alueelle.
Kolmas vaihtoehto on se että yläkoulu puretaan ja sen vieressä oleva Kalannin urheilutalo peruskorjataan. Lisäksi rakennetaan laajennusosa, jossa on pääosa alakoulun tiloista. Männäisten koulurakennukset puretaan.
Nykyisen yläkoulun ja Kalannin urheilutalon peruskorjaus ja kaikkien Männäisten koulun rakennusten purkaminen on vaihtoehto numero neljä.
Opetus- ja kasvatuslautakunta sekä tekninen lautakunta kävivät yhdessä läpi eri vaihtoehtoja keskiviikkona lautakuntien yhteisessä iltakoulussa. Tekninen lautakunta jatkaa asian käsittelyä kokouksessaan ensi viikolla.
– Mahdollista on sekin, että asiassa otetaan aikalisä ja tutkitaan rauhassa, onko vielä olemassa lisää vaihtoehtoja tai muita tapoja edetä. Kyseessä on kaupungille hyvin mittava investointi ja huomioon on otettava myös alueen oppilasennusteet, totesi Uudenkaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari.