Tapahtuman pitää erottautua

0

Viime viikonloppu oli Uudessakaupungissa upea. Kaupungin keskusta oli täynnä väkeä.

Ihmisiä keskustaan houkutteli Minifarmi ja kukkamessut -tapahtuma, mutta varmasti paljon ihmisiä oli liikkeellä ihan vain siitäkin ilosta, että vihdoin on kesä. Vierasvenesatamassa oli kuhinaa ja veneitä liikkui Kaupunginlahdella lähes jonossa.

Minifarmi on vetänyt vuosittain keskimäärin 10 000 kävijää. Nyt kävijämäärä oli varmasti tätäkin suurempi, kun sää oli mitä mahtavin ja tapahtumalla oli juhlavuosi. Minifarmin menetyksen takana on erikoistuminen. Tapahtuma on löytänyt markkinaraon kevätmarkkinoiden ja Okra-maatalousnäyttelyn välimaastosta.

Tapahtumien erikoistuminen on tänä päivänä tärkeää. Kun tapahtumia on yhä enemmän ja ihmiset liikkuvat paljon, samat markkinamyyjät ja lakritsakojut eivät pitkään houkuttele.

Yle oli katsastanut Etelä-Pohjanmaan markkinat, joissa samat markkinamyyjät kiersivät. Tämän ilmiön lisäksi korona-aika verotti markkinoiden kävijämääriä. Monet tapahtumat ovat menettäneet pysyvästi kävijöitä.

Turussa jopa messukeskuksen omistajat haluavat irtautua yhtiön nykyisistä tiloista (TS 21.3.) Tarkoituksena ei ole luopua silti messutoiminnasta, vaan viedä messut keskelle kaupunkia ja uudistaa toimintaa.

Suurissa kaupungeissa tapahtumien määrä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana moninkertaistunut. Esimerkiksi Helsingissä on noin parituhatta tapahtumaa vuosittain, eli 5,5 tapahtumaa per päivä. Turussa on tulevana kesänä noin 50 tapahtumaa, joista monet kestävät useita päiviä.

Kun tapahtumien määrä on näin valtava, yhä tärkeämpää on, että meidän alueen tapahtumat ovat erottuvia ja omaleimaisia. Meillä on myös se etu, että väkeä ei ole liikaa. Mikään tapahtuma ei tunnu kivalta, jos kokee olevansa yleisötungoksen keskellä tuupittavana.

Myös maksuton pysäköinti on plussaa.

Teija Uitto