Tervetullut aikalisä

0

Tuomiokapitulin maaliskuun alussa tekemä aloite Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Pyhärannan seurakuntien lakkauttamisesta ja liittämisestä Uudenkaupungin seurakuntaan oli aikamoinen jysäys.

Aloite tuli puskista, mutta eniten tyrmistytti tuomiokapitulin aloitteen aikataulu. Tuomiokapituli ehdotti, että jättiseurakunta aloittaisi toimintansa jo vuoden 2025 alusta.

Tätä tiukkaa aikataulua hämmästeltiin seurakunnissa ja mediassa (US 2.3.).

Torstaina tuomiokapituli teki toisenlaisen päätöksen. Tuomiokapituli totesi, että perusteet seurakuntajaon muutokselle ovat yhä olemassa, sillä seurakuntien taloudelliset edellytykset on jotenkin ratkaistava. Tuomiokapituli päätti kuitenkin ottaa aikalisän. Suunniteltua liitosta ei toteuteta vielä vuoden 2025 alusta.

Tuntuu siltä kuin tuomiokapituli olisi tullut tolkkuihinsa. Kun kyse on näin suuresta seurakuntaliitoksesta, sanomattakin on selvää, ettei sitä voi muutamassa kuukaudessa kyhätä.

Ilmaan jää kysymys, mitä tuomiokapitulissa maaliskuussa oikeastaan ajateltiin. Oliko kivuliaan kireä aikataulu työtapaturma, vai oliko sillä strateginen tausta? Politiikan puolelta on tuttua, että ensin esitellään se pahin mahdollinen vaihtoehto. Sen jälkeen hiukan tingitään ja saadaan päätöksenteossa läpi se alun perin haluttu tulos.

Niin tai näin, aikalisä on joka tapauksessa tarpeen näin isossa muutoksessa.

Tuomiokapituli ilmoitti ottavansa jatkovalmistelussa huomioon myösVehmaanseurakunnan ehdotuksenVakka-Suomen seurakunnasta.Vehmaan seurakunnasta on esitetty, että liitoskeskustelussa huomioitaisiin koko perinteinen Vakka-Suomen seutukunta. Vehmaalla koetaan, että isompi kokonaisuus edistäisi paremmin Rova30-hanketta. Nyt keskustelu lavenee siis myös Laitilan seurakuntaan.

Seurakuntaliitoksia on edessä, mutta palapeli on pöydällä taas hajallaan.

Teija Uitto