Nuoruuteni porukassa oli tyyppi, joka oli kaikin puolin boheemi. Kihara tukka näytti siltä, että sitä ei koskaan kammattu. T-paidassa oli tahroja ja farkuissa reikiä.
Boheemin yksiön täytti tavarakaaos. Kaikenlaisia kojeita oli joka puolella. Boheemi innostui aina, kun hänelle vei jonkin rikkinäisen kojeen. Hän purki laitteen osiin, vaihtoi osan tai pari, ja parin tunnin päästä koje kävi ja kukkui.
Boheemi ei menestynyt opinnoissa, mutta minkä tahansa laitteen hän osasi korjata.
Porukkaamme kuului myös Nättipoika. Tämän lempinimen me tytöt annoimme, koska Nättipoika oli harvinaisen kaunis mies. Hänellä oli myös hienostuneet käytöstavat ja Nättipoika pukeutui tyylikkäämmin kuin muut pojat.
Kaiken huipuksi hän oli hauska tyyppi. Siellä missä Nättipoika oli, oli äkkiä pystyssä bileet. Nättipoika jaksoi bailata aina aamuun asti. Hän oli synnynnäinen stand up -koomikko ja keksi lennosta uusia vitsejä. Kukaan meistä tytöistä ei silti jostain syystä rakastunut häneen. Nättipoika oli vain kaikkien hyvä kaveri.
Muistan yhden kerran nähneeni hänet surullisen näköisenä, mutta tajusin sen vasta sen jälkeen, kun saimme tietää, että hän oli kuollut.
Nättipoika päätti elämänsä itse. Se tuntui meistä muista käsittämättömältä. Hän oli se tyyppi, jonka kasvoilla oli aina leveä hymy. Sitten joku kuuli, että Nättipoika oli kertonut ihastuneensa kaveriinsa. Silloin muistin sen yhden hetken, kun hän näytti surulliselta. Hänen kaverinsa pussaili tyttöä. Ehkä Nättipoika silloin ymmärsi, ettei koskaan voisi saada sitä ihmistä, jota rakastaa.
Porukka jatkoi elämäänsä. Aina jossain illanvietossa muistelimme, mitä Nättipoika oli sanonut. Nättipoika oli mukana porukassa, vaikka ei enää ollutkaan. En vain tiedä, tunsiko meistä kukaan oikeasti tätä kaunista poikaa.
Porukkamme hajosi, kun lähdimme eri puolille maata ja maailmaa opiskelemaan ja töihin. Aina joskus tulee viesti jostain. Olen miettinyt, miten elämä on meitä kohdellut. Kaikki ei ole itsestä kiinni. Se, joka väittää menestyneensä vain omalla työllään, on väärässä. Elämänkulkuun vaikuttaa niin moni asia, minkälaisessa perheessä on kasvanut, saako apua oikealla hetkellä ja onko elämässä tuuria.
En tiedä, missä Boheemi nyt on, mutta tiedän, että nyt häntä ymmärrettäisiin paremmin kuin silloin 1980-luvulla.
Tänä päivänä Nättipoika ehkä asuisi onnellisena kumppaninsa kanssa. Ainakin toivon, että vihdoin myös nätit pojat saavat elää rauhassa.
Nätin pojan lisäksi menetimme Symppiksen. Symppis oli tyyppi, jolle kaikki kertoivat huolistaan. Hän oli hyvä kuuntelija, eikä koskaan valitellut mitään, kunnes sairastui. Kerran hän mietti ääneen, miten hänen mahtaa käydä, eikä hänen hyvin sitten käynytkään. Viimeisen kerran tapasin Symppiksen sairaalassa, kun hänellä oli 21-vuotispäivä. Leukemiahoidot eivät enää tehonneet. Välillä hän oli tajuissaan, välillä katosi jonnekin.
Vähän ennen Symppis pyysi huolehtimaan, mutta ei jaksanut kertoa mistä. Seuraavana yönä hän nukkui pois.
Pitkään mietin, mitä Symppis yritti sanoa, mutta sitten luovutin. Myöhemmin porukasta lähti myös Symppiksen veli. Hän sentään ehti toteuttaa unelmansa ja muuttaa Lappiin ennen kuin sairastui syöpään, johon menehtyi.
Aina välillä mietin nuoruutemme porukkaamme ja sitä, miten pahuksen hyvä tuuri meillä muilla on ollut, että olemme saaneet elää ihan kokonaisen elämän.
Teija Uitto