Kaupungin talouden lukuja seurataan intensiivisesti. On parit talousseminaarit, joissa saamme eteemme annoksen talouden tunnuslukuja. Talousarvion, alustavan ja lopullisen tilinpäätöksen lisäksi esitellään neljästi vuodessa talouden toteutumistietoja. Pörssiyhtiöt elävät ”kvartaalitaloutta”, mutta ei kunnan voittoa ole tarkoitus tuottaa. No mitä sitten?
Mielestäni elinvoimaa, hyvinvointia – ja onnellisuutta.
Kuntalainkin mukaan ”kunta edistää asukkaittensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla”. Laissa ei lue, että taseen tulee olla ylijäämäinen tai että tuloksen on oltava plussalla.
Väitän, että meillä tuijotetaan aivan liikaa talouden numeroita. Kun Ugin taseessa on viime vuodelta ylijäämää 23 ja tulos 5 miljoonaa plussalla pitäisikö kiljua riemusta? Onko kaupungin talous sellainen itseisarvo, ettei ole niin väliksi vaikka asukkaista moni on syrjäytynyt tai voi huonosti?
Kunhan tase vaan on vahva, niin ”kaupungissa kaikki hyvin”, julistaa moni valtuutettu. Tilinpäätöksen luvut eivät kerro mitään resurssien eli eurojen vaikuttavuudesta, mitä niillä on saatu aikaan. Eivätkä varsinkaan sitä, miten eri väestöryhmät eri alueilla voivat.
Miten pärjää ikäihminen keskustassa verrattuna Kalantiin. Onko jossain lähiössämme kroonistuvaa pahoinvointia ja jopa nuorten jengiytymistä. Millä alueella viihdytään parhaiten ja eletään onnellisina pisimpään. Asukkaiden ”vauvasta vaariin” hyvinvoinnin edistämisen tulisi olla meidän keskeisin fokuksemme. Ja jotta meillä olisi tarvittava tieto päätösten pohjaksi, hyvinvointia tulee mitata monipuolisesti. Siksi on alettu laatia hyvinvointikertomuksia.
Raporttia viime vuodelta puitiin valtuustossa pari viikkoa sitten. Vaan eipä siitä syntynyt muita kuin oma ja hyvinvointijohtajan puheenvuorot. Meidät päättäjät on kasvatettu ”pikkukamreereiksi”, joita on vaikea saada innostumaan muusta kuin numeroista. Sanottiin jopa, että tuollaiset raportit ovat täysin turhia, ”kosk ei niit kumminka kukka lue ja virkamiäste aik mene iha hukka ku semmossi värkkävä”. Hohhoijaa – kuinka eri mieltä samasta asiasta voi olla.
Tottahan se on, että hyvinvointiraportin luku vaatii enemmän vaivaa ja aivojumppaa kuin tilinpäätös. Siinä numerot kun kertovat kaiken jämptisti. Raportin laatiminen on nyttemmin lakisääteistä. Monessa kunnassa raportit ovatkin visuaalisesti havainnollisia. Meillä sen sijaan raportti ei täytä kaikilta osin edes lain määräyksiä.
Soten järjestämislain mukaan kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä alueittain ja väestöryhmittäin valtuustolle vuosittain. Vanhuspalvelulain mukaan kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi osana hyvinvointiraporttia. Vaikka yli 65-vuotiaita on kaupungissa yli 5 000, niin eipä meistä ikäihmisistä löytynyt juurikaan mitään raportoitavaa.
Hyvinvoinnin mittaaminen vaatii sekä objektiivisia että subjektiivisia mittareita. Objektiivisia, jotta nähdään, minkälaisia taloudellisia, sosiaalisia ja muita resursseja asukkaan käytössä on oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Mutta se ei riitä, että toisen puolesta määritetään, milloin tämän elämä on onnellista.
Tarvitaan subjektiivisia indikaattoreita, joissa ihminen itse arvioi, miten tyytyväinen hän on omaan elämäänsä. Tällainen kysely on meillä tarkoitus järjestää ensi syksynä. Hyvinvointikertomus kattavasti laadittuna antaa lähtötietoja päättäjille. Vuosittain samoilla mittareilla toistettuna raportti antaa eväät tarkastella muutoksia hyvinvoinnin eri osa-alueissa ja -alueilla.
Kunnissa laaditaan enenevässä määrin ilmasto-, kestävän kehityksen ym. tilinpäätösraportteja. Olen varma, että lähivuosina valtuustollemme tuodaan – ei tiedoksi vaan hyväksyttäväksi tilinpäätöksen tapaan – raportit niin hyvinvoinnista, elinvoimasta, ilmastosta kuin kulttuuristakin. Ja jotta ne rinnastettaisiin kategorisesti tilinpäätökseen, niistä tulee käyttää terminäkin raportin sijasta tilinpäätös.
Jos hyvinvoinnin mittarit olisivat kunnissa keskenään vertailukelpoiset, se tekisi mahdolliseksi asettaa kunnat järjestykseen onnellisuusvertailussa – aivan kuten YK tekee valtioitten kesken. Mitenkähän Uki sijoittuisi? Ollaanko Laitilassa meitä onnellisempia?
Tarmo Kangas
raportteja rakastava
tarkastuslautakunnan pj (kok.)