Kesistä muistamme ensimmäiset mansikat, perhoset, pääskynpesät. Nokkosista tuli ”pippa”, johon äiti puhalsi, hyttysenpuremiin piti sotkea rohkeasti paljon sylkeä, ettei se kutise. Voikukanlehdistä ajatukset laukkaavat omille teilleen, niihin leikkeihin, jolloin voikukanlehdet olivat silakoita ja kuravelli ruskeaa kastiketta. Raparperin lehdet olivat luksusta. Niitä tuli sateenvarjoja, esiliinoja, pöytäliinoja.
Kerron näitä juttuja lapsille, lapsenlapsille ja kas, hekin leikkivät samoja leikkejä, vaikka kuuluvatkin avaruussukupolveen.
Yhä hämmästelen, miten me pysyimme hengissä 1950–60 luvuilla. Kesämökeillä oli alumiinikattilat ja muurahaiset tapettiin DDTllä. Kaikki paistettiin voissa, joka oli usein härskiä jääkaapin puutteen vuoksi. Home oli arkea, se kuului elintarvikkeisiin, joita säilytettiin kivijalassa. Lenkkimakkaroissa oli aina hometta, mutta hällä väliä, ne huuhdottiin puhtaassa merivedessä. Isoäiti pisteli mansikkahillosta homekerroksen suuhunsa kehuen, että homeesta tulee hyvä laulunääni.
Jätteet kannettiin mereen, vanhat sohvat metsään, anoppini heitti jäteämpärin laiturin päästä veteen kutsuen kaloja kuin pikku tipuja.
Vesi ei useimmissa mökeissä tullut eikä mennyt, mutta kaikki osasivat elää leiriolosuhteissa. Televisioita ei ollut, joten kuunneltiin radiota, mutta pattereita piti säästää. Puhelimessa käytiin lähitalossa.
Mitä me teimme? Sateella paistettiin lättyjä, luettiin öljylampun valossa dekkareita, pelattiin korttia. Rakennettiin kivilaitureita, se oli hauskaa, jos oli sillä tuulella. Kiipeiltiin puihin, leikittiin intiaaneja, etsittiin aarteita. Kukaan ei kieltänyt ja pannut kypärää päähän.
Mökeillä me suomalaiset opimme kuin itsestään tärkeitä taitoja kuten tulenteon, veden säästämisen, kahvinkeiton kiven kolossa. Opimme liikkumaan luonnossa ja vesillä, havainnoimaan lintuja ja eläimiä sekä arvioimaan säätä.
Mökkielämä on muuttunut, mutta taika on säilynyt. On tullut kaupungin mukavuudet ja tietoverkot, mutta yhä kesällä Suomi elää poikkeusaikaa.
Mökkikulttuurissa on myös maanpuolustuksellinen puolensa. Osaamme kulkea luonnossa ja selviämme omin avuin ainakin yhdestä yöstä. Olemme monitaitoisempia kuin uskommekaan.
Muistan Kreikan saaren, jonne vesi tuotiin mantereelta ja pesuvesi kerättiin sadevedestä. He kehuivat meitä suomalaisia. – Te ette haaskaa vettä ja osaatte säästää vessapaperit. Brittien jäljiltä putket ovat tukossa ja vesi loppu. Te osaatte elää luonnossa, he kehuivat.
Pirkko Arstila
freelancer