Ruokolaan uusi leikkikenttä juhannukseksi – Luvassa on aiempaa enemmän toimintoja lapsille

0
Vielä alkuviikosta työmaalle odoteltiin uusia kiipeilytelineitä, mutta esimerkiksi keinujen, vieterilelun ja kiipeilykuutioiden alueet olivat valmistumassa.

Sannontien varrella Ruokolassa sijaitseva leikkikenttä kokee parhaillaan muodonmuutosta. Juhannukseen mennessä leikkikenttä on saneerattu ja se on käyttökunnossa.

– Työt aloitettiin viime viikon perjantaina ja niissä menee noin viikko, mutta kenttään on sen jälkeen tehtävä vielä turvallisuustarkastuksia, joten uskallan luvata kentän käyttöön vasta juhannukseksi, Uudenkaupungin kaupunginpuutarhuri Saija Peltola kertoi alkuviikosta.

Kaupunki kilpailutti Ruokolan leikkikentän saneerauksen ranskalaisena urakkana. Peltola kuvaili, että kaupunki ilmoitti leikkivälineet, jotka se haluaa kentälle ja ilmoitti varatun rahasumman. Eri yritykset tarjosivat vastaavia suunnitelmia ja niistä urakoitsijaksi valikoitui Kompan Oy. Urakkahinnaksi on sovittu 60 000 euroa.

– Ruokolaan ei ole valittu varsinaista leikkipuiston teemaa, mutta painotimme kiipeilyominaisuuksia. Leikkipuiston käytettävyyttä on ajateltu alakouluikäisten näkökulmasta, Peltola lisäsi.

Ruokolan leikkikenttä on kaupungissa keskikokoa, se on selkeästi pienempi kuin esimerkiksi Saarniston leikkikenttä tai Leijonapuisto, mutta se ei ole pienimmästä päästä.

– Aiemmat Ruokolan kiipeily- ja leikkivälineet olivat noin 20 vuoden ikäisiä, mutta jätimme leikkikentälle yhden noin 10 vuotta vanhan pyörimislaitteen, koska se oli paremmassa kunnossa kuin muut, Peltola totesi.

Ruokolaan asennetaan muun muassa uudet keinut, vieterikeinu, maatrampoliini, hiekkalaatikko, kiipeilykuutiot sekä köysistä koostuva kolmionmuotoinen kiipeilypyramidi.

– Myös portaista, puuosista ja köysistä muodostuva kiipeilyrata on tulossa. Sitä varten on valettu jo perustukset, Peltola kuvaili.

Peltola halusi valita Ruokolaan melko huoltovapaita välineitä, jotka on tehty metallista ja kestävästä puusta.

– Toki nämä kestävät pinnat maksavat hieman enemmän, mutta ne ovat käytössä pitkäikäisempiä. Olen tyytyväinen tänne suunniteltuun kokonaisuuteen ja leikkikentälle tulee enemmän toimintoja, mitä täällä vanhastaan oli, Peltola lisäsi.