Ugin seurakunnan talous plussalla – Laskeva jäsenmäärä ja kiinteistömassa haasteina

0
Uudenkaupungin Uuteen kirkkoon on tehty lähivuosina muun muassa putkitöitä.

Viime vuonna Uudenkaupungin seurakuntaan kastettiin 53 uutta jäsentä, vihittiin 17 paria ja hautaan siunattiin 174 seurakuntalaista. Yhteensä kirkollisia toimituksia oli liki 250 ja niihin osallistui yli 7 200 seurakuntalaista. Seurakunnan jäsenmäärä oli 10 463 henkeä.

– Meillä on seurakuntana aihetta kiitollisuuteen kuluneesta vuodesta talouden osalta. Toiminta on ollut monipuolista ja vaikuttavaa. Henkilöstön määrä on säilynyt hyvällä tasolla, Uudenkaupungin seurakunnan talouspäällikkö Henrik Mäkilä toteaa.

Uudenkaupungin seurakunnan taloudellinen tilanne on vakaa, mutta tiukkenemassa. Seurakunnan viime vuoden tilikauden tulos oli reilusti positiivinen, koska se oli 884 000 euroa ylijäämäinen. Ylijäämä tosin selittyy isolta osin sijoitusvarallisuuden järjestelyllä syntyneistä myyntivoitoista.

– Sijoitusomaisuuden uudelleenjärjestelyistä syntyi 529 000 euroa kertaluonteisia rahoitustuottoja ja sijoitusten arvonalenemisien palautuksia. Myös metsämyynti ylitti talousarvion 117 000 eurolla. Kertaluonteisia eriä tilinpäätöksessä on siis yhteensä 646 000 euroa, Mäkilä lisää.

Seurakunnan sijoitusten markkina-arvo on runsaat 7,3 miljoonaa euroa. Sijoitukset pitävät sisällään Kalannin kirkkorahaston, Diakoniarahaston ja Hilda Toivosen rahaston. Sijoitusomaisuuden haudanhoitorahaston markkina-arvo on vajaat miljoona euroa.

Seurakunnan toimintatuotot kasvoivat viime vuonna yli 26 prosenttia edellisestä vuodesta.

– Viime vuonna toteutetun sote-uudistuksen myötä seurakunnan veropohja kasvoi, kun verotuksen painopistettä siirrettiin kunnallisverotuksesta valtionverotukseen. Tämän vaikutus seurakunnan verotuloihin oli 200 000 enemmän kuin talousarviossa oli budjetoitu, Mäkilä summaa.

Näillä erillä seurakunnan viime vuoden tilikauden ylijäämästä selittyy 846 000 euroa.

– Loput 38 000 euroa ovat varsinaisen budjetoidun toiminnan ylijäämää, Mäkilä täsmentää.

Seurakunnan haasteena on ikäjakaumasta johtuva aleneva jäsenkehitys ja hitaasti kasvavat verotulot. Verotuloennusteen mukaan seurakunnan verotulot kasvavat noin prosentin vuosivauhtia.

– Kun verotulot eivät kata kuluttajahintojen nousua eikä palkankorotuksia, seurakunnan talouden raamit tiukkenevat, Mäkilä sanoo.

Mäkilä toteaa, että henkilöstö- ja kiinteistökulut ovat suurimpia kulueriä seurakunnan budjetissa. Talouden tiukentumista hillitään esimerkiksi siten, että uusia rekrytointeja mietitään tarkkaan.

– Tehtävänkuvat mietitään tarkasti ja kaikkia työntekijöitä on kannustettu budjettitarkkuuteen. Teemme maalaisjärjellä budjetinhallintaa, mutta ilman suurempia peliliikkeitä, Mäkila toteaa.

Seurakunnassa pohditaan jatkuvasti, mitä kiinteistöistä korjataan ja miten.

– Pohdimme tilojen käyttöä ja sitä, mitä tiloista voisi vuokrata ulkopuolisille. Tälle vuodelle ei ole tulossa suuria muutoksia kiinteistömassaan, mutta viime vuonna myyntiin asetettu Vasikkarin leirikeskus odottaa yhä ostajaa, Mäkilä lisää.

Seurakunta on saanut vuokrattua Lokalahden päiväkodille osan Paanulan kiinteistöistä ja Mäkilä on tästä tyytyväinen.

– Saamme pienempien kappeleiden tiloihin hieman lisää elämää, hän toteaa.

Seurakunnan ei-kirkollisten tilojen käyttöasteista korkeimmalla asteella toimivat Uudenkaupungin seurakuntatalo, jonka käyttöaste on 122 prosenttia, Haukharjan leirikeskus, jonka käyttöaste on noin 93 prosenttia, Kalannin seurakuntakoti, noin 57 prosenttia ja Saarniston seurakuntakoti, noin 31 prosenttia. Uudenkaupungin seurakunnan käyttöasteessa ei ole huomioitu koulun vuokraamia tiloja.

Kokonaisuudessaan seurakunnan tilojen ylläpitoon viime vuonna ilman palkkakuluja kului 591 858 euroa. Palkkakulut mukaan luettuna tilojen ylläpitoon meni 849 799 euroa.

– Suunnitelluista investoinneista viime vuonna toteutui Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen ulkomaalaus. Lisäksi uuden kirkon käyttövesiputkien ja viemärilinjan kunnostettiin, Mäkilä summaa.

Alkuvuosi sujunut mallikkaasti – Luvassa kiinteistöjen ylläpitokorjauksia

Uudenkaupungin seurakunnan tämän vuoden talous on sujunut suunnitelmallisesti. Seurakunta on kerännyt kirkollisveroa huhtikuun loppuun mennessä liki 1,19 miljoonaa euroa. Se on koko vuoden talousarviosta 39 prosenttia. Verokertymä on 2,4 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Seurakunnan toimintakuluihin on käytetty 40 prosenttia talousarviosta. Henkilöstökuluja käytetystä 925 550 euron summasta on yli 57 prosenttia. Palveluiden ostot ovat 2 prosenttia alle talousarvion ja tavaroiden ostot ovat 6,4 prosenttia yli talousarvion. Seurakunnan vuosikate oli huhtikuussa 373 605 euroa ylijäämäinen, josta poistojen jälkeen jää ylijäämää 283 784 euroa.

– Seurakunnan talouden suunta ei ole lähivuosina olennaisesti heikkenemässä, mutta talouden sopeuttamista yritetään tehdä ennakoiden. Uudessakaupungissa seurakunnan jäsenmäärän lasku on ollut aiempina vuosina ennustettua suurempaa. Tähän on vaikuttanut jäsenistön ikääntyminen, muuttoliike ja kirkosta eroaminen, seurakunnan talouspäällikkö Henrik Mäkilä toteaa.

Tänä vuonna seurakunta käyttää varojaan muun muassa Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen lattian laatoitukseen. Aulan lattian laatat ovat liikkuneet ja nousseet ylös kahdesta eri kohdasta. Korjattavaa lattia-alaa on noin 33 neliömetriä. Aikataulullisesti korjaustyö olisi tehtävä koulujen kesäloman aikana, koska seurakuntakeskuksesta on vuokrattu väistötiloja koulujen oppilaille. Viime viikolla kokoontunut kirkkovaltuusto hyväksyi Rakennusliike E Kyläkaila Oy:n 12 460 euron arvonlisäverottoman urakkatarjouksen lattian korjauksesta.

Lisäksi tänä vuonna on luvassa Lokalahden Paanulan maalausta sekä Uuden kirkon remontin suunnittelua.

– Myös Pyhämaassa ja Lokalahdella kartoitetaan kirkkojen remonttitarpeita, Mäkilä summaa.