Kun en päässyt lattialta mihinkään, kävi jo mielessä tähänkö päättyi reissu tää? Sain käteeni jonkun esineen, jolla morsetin SOS-kutsua. Ei kukaan kuullut tai oivaltanut mikä oli kysymyksessä. Jäi vain yksi keino, huusin apua niin lujaa kuin jaksoin.
Se tepsi, joku naapuri kuuli ja hälytti ambulanssin paikalle. Kun sievä nuori nainen kurkkasi ovelta ja kysyi, mitä sinä siellä teet, olin hetken varma, että enkeli kurkkasi ovelta.
Siitä alkoi terveydenhuollon upea osuus. Mies pystyyn, mitattiin elintoiminnot ja soitettiin Tyksin päivystykseen. Lääkärin arvio oli, että ei tarvitse lähteä Turkuun joka oli päivystävä paikka. Seuraavana päivänä täällä lääkäriin. Mitattiin enaivussa veriarvot, CRP oli 315 normaalin 10 sijaan. Se tuntui koko vartalossa.
Ensiavun kautta osastolle 2 Vakka-Suomen sairaalaan. Viereisellä petillä ollut 90-vuotias rouva kertoi, että kun tulit ovesta sissään, et ottanut itse yhtään askelta. Kummallakin puolella oli tukija.
Siellä alkoi tapahtua. Ensin taas mitattiin, selvisi oli myös verenmyrkytys päällä, pöpö oli mennyt virtsatien kautta vereen. Silloin oli olo jo sellainen, että piti oikein miettiä, kuka minä olen ja missä olen, mitä minä täällä teen?
Kun seurasin puolitoista viikkoa osaston työskentelyä, totesin miten kaikki toimi. Kaikki olivat hyvin motivoituneita työstään, sen näki kaikesta. Nuori poninhäntäinen hoitaja kertoi, kun kysyin mitä hän harrastaa, kertoi pyöräilevänsä ja hiihtävänsä jotta jaksaa tehdä näitä töitä.
Osastolla kaikki toimi kuin rasvattuna. Henkilökunnasta näki että hoitotyöstä oltiin kiinnostuneita ja asiakkaan hyvä oli kaikessa tavoitteena
Olette upea porukka, kiitoksia!
Huone 4 peti 2