– Se on yksi taiteen kenttä, joka on nykyisin vakavasti otettava, kertoo ITE-taiteen saralla tunnetuksi tullut Jori Tapio Kalliola . Kalliola on raumalaissyntyinen, mutta asuu nykyisellään Hangossa.
Kalliolan teoksiin on saattanut taidenäyttelyissä törmätä vuodesta 1999 saakka, jolloin hänen taiteensa oli yhä pitkälti kuvataidetta. Tuolloin Kalliola ei ollut vielä tietoinen ITE-taiteesta.
– Olin kaupunkilaismukula. 1990-luvulla, 2000-luvun alussa ITE-taiteilijat olivat maaseudun miehiä, sellaisia erakkoja, kylähulluja. Kun aika meni eteenpäin, tämä ITE-taiteilijuus on kehittynyt. Alkoi löytymään myös kaupunkiympäristöstä ITE-taiteilijoita, jotka tekevät taidetta lähes ammattimaisesti, Kalliola kertoo.
Kolmiulotteisemmaksi hänen teoksensa muuttuivat Kalliolan muutettua Hankoon.
– Muutin kymmenen vuotta sitten Helsingistä Hankoon ja sain täällä työhuoneen. Remonttia tehdessä jäi parruja ja puunpaloja yli, hän kertoo. Hangossa Kalliola toteaa voineensa myös keskittyä ajatuksella taiteen tekemiseen, siinä missä Helsingin hektisyys ei antanut sille tilaa.
Kalliola teki pitkään taidetta valokeilan ulkopuolella, kunnes ITE-taidetta 25 vuotta ympäri Suomen maakuntia systemaattisesti kartoittanut Maaseudun Sivistysliitto huomasi taiteilijan.
– Sitten kun tuli korona, minua pyydettiin Raumalla esittelemään töitä. Maaseudun Sivistysliiton kartoitus oli juuri silloin käynnissä Satakunnassa, Kalliola toteaa. Kartoitustyötä tehnyt Veli Granö kävi katsomassa näyttelyä, kiinnostui, ja pyysi saada nähdä Kalliolan teoksia Hangossa. Se taas poiki ehdokkuuden ja lopulta valinnan vuoden ITE-taiteilijaksi 2021.
– Sen jälkeen on taide saanut näkyvyyttä, maailma muuttui ihan sen jälkeen. Olen sellaisessa ristiriitaisessa olotilassa, että se luo mahdollisuuksia, mutta toisaalta tuo huolta, jota taiteessa ei tarvittaisi. Koska me olemme tällaisia egoistisia, egosentrisiä ihmisiä, taiteilijat etenkin, kyllähän se mieltä hivelee, hän toteaa.
Viime vuosien tuotannossa korostuvat erilaiset maailmanlaajuiset teemat. Ihmishahmoja Kalliola kuvaa usein, ja aina alastomina.
– Veistoksissa hahmoni ovat aina alastomia, koska haluan esittää ne tasavertaisina. Riisun ne univormut. Alleviivaan, että me kaikki olemme samanlaisia, hän kertoo ja vertaa ajatusta saunakulttuuriin, jossa jokainen astuu saunaan sellaisena kuin on.
Teosten alastomuus, vahva kantaaottavuus, seksuaaliset ja uskonnolliset teemat ovat kirvoittaneet mielipiteitä. Viime vuonna Raumalla oli Orellin puistossa esillä Kalliolan Lintu ja Kala -veistos, jossa kuvatulla siivekkäällä hahmolla oli sekä rinnat että penis. Teos herätti Kalliolan mukaan pahennusta, ja joutui pariin otteeseen jopa ilkivallan kohteeksi.
– Vielä 2020-luvulla joillekin se alastomuus on sellainen, että ne ei tykkää, vaikka televisiossa on pornoa ja bussipysäkkien mainoksissa pehmopornoa. Mutta kun taiteessa näkyy vähän munaa…, hän päivittelee.
Taide on Kalliolalle itseilmaisun väline. Hän ei varsinaisesti kannata mitään puoluetta tai ideologiaa, vaan luonnehtii olevansa ensisijaisesti individualisti.
– Aina olen elämää nähnyt tragikoomisena. Miten voi olla mahdollista, että tällaisia asioita voi tapahtua? Miten tällaiset puupäät voivat johtaa maailmaa?
Uusikaupunki on taiteilijalle varsin tuttu paikka, vaikka viime aikoina hän ei täällä ole niin usein käynyt.
– Minun avopuoliso on sieltä kotoisin, hän kertoo. Uudessakaupungissa asui myös hänen avopuolisonsa isä, ainoa ihminen, jota itseoppinut Kalliola saattaisi mentoriksi luonnehtia. Kyseessä on vuonna 2020 edesmennyt taiteilija Jussi Grönlund .
– Upeita muistoja, tärkeitä hetkiä kun istuttiin hänen kotonaan tai pakkahuoneen penkillä ja puhuttiin taiteesta ja elämänfilosofiasta, Kalliola muistelee ystäväänsä.
Taideteosten lisäksi Kalliola tekee musiikkia Jori Otsa & Mah’Orkka -orkesteriyhtyeessä, joka keskittyy vanhoihin slaavilaisiin perinnesoittimiin, ja Itämeren ja Ukrainan alueen vanhoihin lauluihin.
Oppimattoman ihmisen loppumaton raskaus -näyttely on esillä Kulttuurikeskus Crusellissa Liljelund-hallissa 15.07. –26.08. Crusellin aukioloaikojen puitteissa.
