Mutta silti tuli mieleen, että jos kuumetta tai jotain sellaista tulee matkan aikana, niin pakkasin sitten lääkkeen laukkuun. Vaikka hän on aika pieni, kun sanon hänelle, että meillä on laivareissu, hän hymyilee ja alkaa hypätä ja on innoissaan.
Torstaiaamusta lähtien aloin pakata kaikkia lapseni tavaroita. Muistaakseni, kun olimme vasta pariskunta, en oikein pakannut mitään, jos suunniteltiin 2–3 päivän reissua, mutta lapsen kanssa se on erilaista. Kirjoitimme ylös, mitä ottaa mukaamme (jos unohdamme jotain niin parempi, että kirjoitimme ensin) esimerkiksi ruoka, vesi, vaippa, ylimääräiset vaatteet, hänen pieni autonsa, kirja, jos autossa tulee tylsä jne. Otimme hänen talvihaalarit mukaan, jos yhtäkkiä tulee lunta ja on pakkasta. Laukku oli jo raskas, koko pussi sisälsi vain lasten asioita.
Sitten menimme autolla Turkuun. Meillä oli ystävämme ja hänen vaimonsa mukanamme. Mahdumme hyvin samaan autoon. Oli hyvä, että saimme parkkipaikan niin läheltä laiva-asemaa, ettei meidän tarvinnut kävellä niin kauan tai ajaa bussilla laiva-asemalle. Asemalla oli hyvä pieni leikkipaikka, jossa lapsemme leikki laivaa odotellessamme. Hän oli hyvin onnellinen siitä, että tuo päivä poikkesi normaalista päivästä. Leikin aikana hän tuli sanomaan minulle ”Buubuu”, mikä tarkoittaa maitoa (oikeastaan äidinmaitoa) ja tarkoittaa, että hänellä on nälkä. Minulla oli hänelle tarpeeksi välipalaa ja annoin hänelle heti, kun hän pyysi.
Laiva tuli ja lapsi ihmetteli hetken ”mikä se iso juttu on”. Pääsimme laivaan ja suoraan varattuun huoneeseemme, jotta voisimme laittaa tavaramme. No, en voi laittaa kaikkea tavaraa sinne, otimme muutaman vaipan ja joitain muita lapsen tarpeita. No, meillä ei ollut kärsivällisyyttä, menimme laivan terassille katsomaan hienoa merta ja tuntemaan olomme rentoutuneeksi. Tuulinen sää oli, mutta keskellä merta oli erittäin hyvä tunne. Otimme muutaman kuvan lapsen kanssa, jotta voimme säilyttää tämän hetken ja tulevaisuudessa lapsi voi katsoa, kuinka hieno hänen lapsuutensa oli.
Olimme nälkäisiä ja menimme syömään. Ravintolavaihtoehtoja oli paljon ja söimme siellä, missä oli leikkipaikka aivan lähellä. Lapsemme unohti, että hänellä voi olla nälkä nähdessään leikkikentän ja muita samanikäisiä lapsia. Illallisen jälkeen olimme hetken diskossa, jossa me kolme isä, äiti ja lapsemme tanssimme. Miten aika kuluu niin nopeasti? Oli hetki, kun tanssimme pariskuntana, ja nyt tämä pieni ihminen tanssii kanssamme.
Tiedän, ettei hän muista niitä kaikkia näitä hetkiä aikuisena, mutta me vanhemmat muistamme. Kyllä, lapsen kanssa on hyviä vaikeita hetkiä (itku, nukkuminen jne.), mutta toisaalta matka heidän kanssaan pysyy vanhempien sydämessä parhaina muistoina.
Pooja Shah
kirjoittaja on
muuttanut Uuteenkaupunkiin Nepalista ja opiskellut suomen kieltä