Tomaatit ovat parhaimmillaan

0
Samettinen tomaattikeitto sopii vaikkapa lounasevääksi.

Tomaatti on yksi kotikeittiöiden tutuimmista vihanneksista. Tomaatteja kypsyy nyt kohisten sekä kasvihuoneissa että taivasalla. Maultaan parhaimpia ovat hieman pehmenneet ja väriltään kypsännäköiset tomaatit.

Yleisimpiä tomaatteja ovat pyöreät punaiset lajikkeet, mutta myös keltaiset tomaatit ovat yleistyneet. Suomessa myydään myös harvinaisempia lajikkeita, kuten mustia tomaatteja. Erikoistomaateilla saadaan näyttävyyttä ja mukavaa vaihtelua salaatteihin ja muihin ruokiin.

Tomaatteja voi syödä sellaisenaan, käyttää tuoresalaateissa ja ruoan valmistuksessa sekä ruokien koristeluun. Pieniä tomaatteja voi tarjota sellaisenaan esimerkiksi makupaloina juustotarjottimella. Tomaatteja voi grillata, hauduttaa tai täyttää. Tomaatit sopivat pitsoihin, pastaruokiin ja paistoksiin ja niistä voi tehdä keittoja, kastikkeita ja mehuja. Viherkypsät, kuultavat vihreät tomaatit sopivat säilöntään.

Tomaatin ihanteellinen säilytyslämpötila on 13 astetta. Jos tällaisen säilytyspaikan järjestäminen on mahdotonta, liian lämmin on parempi kuin liian kylmä. Jääkaapissa tomaatti menettää nopeasti makunsa ja kiinteytensä.

Kylmä tomaatti-

mantelikeitto


Neljälle

1 kg tomaatteja

2 valkosipulinkynttä

1 dl mantelilastuja

3 palaa vaaleaa leipää

1 dl vettä

2 tl punaviinietikkaa

1 dl oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja poista kannat. Viipaloi valkosipulit. Paahda mantelilastuja paistinpannulla muutama minuutti, kunnes ne saavat kullanruskean värin. Siirrä mantelit pannulta lautaselle odottamaan. Laita leipäviipaleet pannulle ja paahda kummaltakin puolelta. Leikkaa tai revi paahdettu leipä palasiksi.

Laita valkosipulit, mantelilastut, leipä, vesi ja etikka tehosekoittimeen ja soseuta hienoksi. Lisää kourallinen tomaattiviipaleita ja aja hienoksi. Jatka lisäämällä aina vähän tomaatteja kerrallaan. Soseuta seos hienoksi ennen kuin lisäät lisää tomaatteja. Tarkista, että keitosta tulee aivan sileää. Lisää tarvittaessa tilkka vettä.

Anna tehosekoittimen käydä ja lisää lopuksi oliiviöljy ohuena nauhana. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Viilennä keitto jääkaappikylmäksi ja tarjoa keitettyjen munanpuolikkaiden kanssa.

Tomaatti-sipulisalaatti


1 iso hopea- tai punasipuli

300 g miniluumutomaatteja

marinadi:

3 rkl öljyä

1 rkl punaviinietikkaa

0,25 tl suolaa

0,25 tl sokeria

Leikkaa sipuli hyvin ohuiksi viipaleiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita sipuliviipaleet liemeen maustumaan ja pidä jääkaapissa muutama tunti. Viipaloi tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Vuoraa kulho kelmulla. Asettele tomaattiviipaleet tiiviisti kulhon pohjalle ja seinämille. Lisää tarvittaessa toinen kerros, ettei rakoja jää. Valuta marinadiliemi pois sipuleista. Lisää kulhoon vuorotellen sipuli- ja tomaattiviipaleita. Kun astia on täynnä, käännä kelmun reunat suojaksi ja laita paino päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Avaa kelmu päältä, kumoa salaatti tarjoiluastialle, poista kelmu ja tuo tarjolle.

Lämmin tomaattikeitto


1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

2 tlk tomaattimurskaa

n. 0,5 l vettä

1 kasvisliemikuutio

2–3 rkl tomaattipyreetä

suolaa, mustapippuria

1 tl sokeria

1 tl kuivattua basilikaa

150 g sulatejuustoa tai vuohenjuustoa

(tuoretta basilikaa)

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota öljyssä kattilassa. Lisää sipuleiden joukkoon tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyree. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen vähintään noin 20 minuuttia. Lisää joukkoon sulatejuusto tai vuohenjuusto sekä mausteet ja soseuta. Maista ja mausta mieleiseksi. Tarvittaessa voit ohentaa keittoa vedellä tai kasvisliemellä. Tarjoile halutessasi tuoreen basilikan kanssa.

Reseptit: Satokausikalenteri, Martta-liitto