Ukipoliksen esittelypisteellä pääsee tutustumaan Ekotekoagenttin ja saa vinkkejä vähähiiliseen liikkumiseen ja logistiikkaan sekä kiertotalouden edistämiseen.
Lounais-Suomen Jätehuollon pisteellä opastetaan arjen jäteasioissa ja kestävän elämäntavan noudattamisessa.
Tapahtumassa voi myös kirppistellä. Takakonttikirppikselle voi tuoda myytäväksi omia tavaroita tai tulla tekemään löytöjä suoraan takakontista. Osallistuminen on myyjille maksuton ja autopaikat jaetaan tulojärjestyksessä.
Torilavalla on ohjelma tasatunnein. Musiikki alkaa kello 10, kun Nurminen Bros valtaa lavan. Kirkon kellojen lyödessä 11 pääsevät vauhtiin Rami Rafael ja Päivi Kurkilahti. Puutarhuri Janne Lassila luennoi lavalla klo 12 uusista hyötykasveista.
Fillaripianisti viihdyttää väkeä hienolla musiikillaan keskustan alueella koko tapahtuman ajan.
Lapsille on tarjolla pihaleluja, pelejä ja kivaa puuhastelua, joten perheen pienimmätkin viihtyvät varmasti.