– Neljään huoneeseen tulee kaksi kerrossänkyä ja kolmeen parisängyt. Yhteensä petipaikkoja tulee 22, Santtion leirintäalueen isäntä Tapio Pääkkö kertoo.
Varsinainen rakennus on pari vuosikymmentä sitten tehty Uudenkaupungin sataman alueella. Sen jälkeen se on kuljetettu Olkiluodon ydinvoimalan rakentajien asuntolaksi.
– Ja tänä keväänä se halkaistiin kahtia, kuljetettiin kahdella erikoisleveällä kuljetuksella Uuteenkaupunkiin ja teräskennorakenteet hitsattiin takaisin yhteen, Pääkkö kuvailee.
Pääkön mukaan rakennuksessa tehdään vielä huoneiden ja käytävien pintatöitä sekä putki- ja sähköasennuksia. Myös ilmastointia on vielä säädettävä.
– Uskon ja toivon, että rakennus valmistuu heinäkuun alussa. Viimeistelytöiden lisäksi on tehtävä vielä lopputarkastus, Pääkkö lisää.
Osa kerrossängyistä odottaa vielä patjoja, parisänkyjä ei ole vielä tuotu tiloihin ja keittiön keskellä seisoo useampi jääkaappi odottamassa tilojen järjestämistä.
– Pyrimme tekemään kaiken hyvin ja yksityiskohdat huomioiden. Tiloihin tulee esimerkiksi liiketunnistimilla toimivat valot, hän listaa.
Pääkkö toteaa, että alkuperäisessä kunnossaan Santtioon siirretty rakennus ei olisi kelvannut hänelle majoituskäyttöön.
– Olemme uusineet ja puhdistaneet pintoja. Ja parissakymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut. Nyt huoneissa on huonekohtaiset ilmanvaihtolaitteet ja tilojen eristystä on lisätty.
Jatkossa Santtion leirintäalueelta voi vuokrata siis mökin, vaunu- tai telttapaikan tai yksittäisen vuoteen tai huoneen hostellista.
– Lisäksi hostellissa on yhteiskeittiö ja yhteisruokatila. Saman käytävän päässä on lisäksi kaksi wc-koppia ja kaksi suihkua, Pääkkö kertoo.
Pääkkö aikoo pitää rakennuksen lämpimänä myös talvella, mutta ei ole tehnyt vielä päätöstä siitä, myydäänkö majoitusöitä myös talvikaudelle.
– Toivon joka tapauksessa, että tämän vuoden hostel-kausi alkaisi jo heinäkuussa. Alkuperäinen toive oli saada rakennus yöpymiskuntoon toukokuussa, mutta projektin aikataulu ja budjetti venyivät, hän huomauttaa.
Pääkkö laskeskelee, että rakennuksen osto, kuljetus ja uudistaminen vievät noin 100 000 euroa.
– En kilpaile lisätarjonnalla alueen hotellimajoituksen kanssa, koska palvelutarjonnalla emme pysty kilpailemaan keskustassa sijaitsevien kohteiden kanssa, mutta uskon ja toivon, että hostellipalvelullekin on kysyntää.
Hän päätyi ostamaan hostelliksi taipuvan rakennuksen eri vaihtoehtojen pohtimisen jälkeen. Leirintäalueen majoitustiloja oli saatava laajennettua tavalla tai toisella, koska kesällä majoitustila loppuu kesken.
– Jos olisimme rakentaneet lisää yksittäisiä mökkejä, olisivat nykyiset suihku- ja keittiötilat loppuneet kesken, mutta tämän rakennuksen mukana ratkesi tilaongelma, hän huomauttaa.
– Ehkä näin iän myötä vihreät arvot ovat nousseet vielä aiempaa suurempaan arvoon ja ostamalla käytetyn rakennuksen ja kunnostamalla sen, saatoin antaa lisäaikaa jollekin Uudessakaupungissa aiemmin rakennetulle, hän huomauttaa.
Leirintäalueen kausi alkanut vilkkaasti
Poikkeuksellisen lämmin toukokuu on siivittänyt Santtion leirintäalueen alkukauden hyvään tulokseen. Varsinainen kausi alkoi jo huhtikuussa. Väkeä on tähän mennessä yöpynyt mökeissä sekä teltta- ja vaunupaikoilla yli odotusten.
– Liikevaihto on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa. Majoitusmyynti on lisääntynyt yli 40 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, leirintäalueen isäntä Tapio Pääkkö sanoo.
Santtion leirintäalueella on noin 20 työntekijää, joista on viisi henkeä työvuorossa parhaillaan. Kiirettä riittää, sillä elokuun puoliväliin asti esimerkiksi mökkien käyttöaste on yli 90.
– On yksittäisiä päiviä, kun teemme paremman tuloksen täällä kuin yhdessäkään Pakkahuoneen yksikössä, myös Pakkahuoneen kahvilaa, vierasvenesatamaa ja terassia pyörittävä Pääkkö sanoo.
Kevään aikana leirintäalueen yleisilmettä on parannettu siten, että heti sisääntulon vierestä on siistitty jättilupiinia kasvaneet alueet pois.
– Saimme järjestelyllä kuusi vaunupaikkaa lisää. Nurkka osoittautui sen verran kosteaksi, että toimme kaivinkoneurakan jälkeen siihen 70 senttiä kalliolouhosta, jotta alue varmasti kantaisi painavat autot.
Tällä hetkellä leirintäalueella on numeroituja vaunupaikkoja runsaat 40 ja telttoja mahtuu parisenkymmentä.
– Juhannuksena mökit ja pihapaikat olivat täynnä, kuten viime vuonnakin, Pääkkö kertoo.
Pääkkö on luotsannut leirintäalueen toimintaa vuodesta 2021 lähtien. Tänä vuonna alueella on yöpynyt paljon väkeä muun muassa Hollannista, Saksasta ja Itävallasta.
– Myös ruotsalaisia autoja on, mutta nyt Keski-Euroopasta on selkeästi eniten väkeä, Pääkkö toteaa.