Sähköyhtiö Helenille aurinkovoimalaa rakentava Ib Vogt jatkaa louhintatöitä Kalannissa. Aurinkovoimalan rakentamiseen liittyvää louhintaa, paalutusta, kallioporausta ja murskausta tehdään uuden meluilmoituksen mukaan tämän vuoden loppuun asti. Murskaustöitä saa tehdä 49 päivän aikana.
Töitä tehdään Kalannintien läheisyydessä ja ne liittyvät aurinkovoimala-alueen tasaamiseen. Koska kiviaines murskataan työmaalla, välttyy yritys sen kuljettamiselta. Mursketta käytetään samalla alueella rakentamiseen.
Kaupungille tehdyn meluilmoituksen mukaan lähimmät töistä häiriintyvät kohteet ovat asuinrakennukset Kalannin Haudon ja Hallun kylässä. Yöaikaista poraamista ei tällä alueella tehdä, mutta muilla alueilla se on mahdollista olemassa olevien lupien mukaisesti. Viranhaltijapäätöksen meluilmoituksen hyväksymisestä on tehnyt kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula .
Juttua täsmennetty 3.9. kello 10.03. Tekstiin lisätty, että työmaan muilla alueilla yöaikainen poraaminen on mahdollista.