Ajoin viimeisellä lomaviikollani vajaan tuhannen kilometrin reissun Pohjois-Savoon ja takaisin. Reissu käynnistyi vahvassa aamusumussa juuri sinä päivänä, kun koululaiset aloittivat koulunsa. Ainakin Laitilan ja Euran kohdalla heijastinliiveihin pukeutuneet vapaaehtoiset huolehtivat koulutaipaleensa aloittavien turvallisuudesta.
Ensimmäinen pysähdys oli Huittisissa, koska takapenkillä omassa kuljetuskopassaan ähräävän koiran piti päästä pihalle. Toki parkkipaikalla oli paljon hyviä hajuja ja merkkejäkin piti jättää, mutta eniten energiaa koirani käytti isolla tiellä kulkevien rekkojen haukkumiseen. Sainpas rähjättyä ne metallimonsterit pois, näytti koira miettivän tyytyväisenä, kun rekkojen perävalot hävisivät mutkan taakse.
Vaajakoskella oli aika hämmentää jäätelökioskin työntekijää pyytämällä laktoositonta vaniljajäätelöä ruokalusikallisen verran. Kyseessä on koiralle tarjoiltava helleherkku, koska turha kuvitellakaan, että muiden jäätelön syöminen onnistuisi ilman, että ruskeat silmät tuijottavat vaativasti omaa osuuttaan.
Määränpäässä sää oli helteinen. Kassit ja koira ulos autosta ja sukuviikonloppu saattoi alkaa. Yhtäkkiä ympärilläni oli kymmenkunta sukulaista ja meteli oli sen mukainen. Ihmiset puhuivat toistensa päälle, aiheet vaihtuivat ja kuulumisia kerrottiin. Koira kiersi ihmisen luota toiselle keräämässä rapsutukset ja suhtautui varovaisen tuohtuneesti ”serkkukoiraansa”, joka tuli vierailulle kinkkutarjoilun toivossa.
Oman ”heimoni” ympäröimänä eri murteet, luonteet ja elämäntavat sulautuvat yhdeksi sekamelskaksi. Osan suvustani olen tavannut viimeksi vuosi sitten ja osan alkukesästä. Yhteinen historia ja tausta näkyy puheissa, muisteloissa ja aiheissa, muistatko, miten silloin se meni niin ja tämä sanoi näin? Mitä mieltä olet tästä asiasta? Kuinka se projekti jatkui?
Vaikka auton ratissa auringossa, pilvisäässä ja kaatosateessa vietetystä meno- tai paluumatkalta ei juurikaan jää mieleen tai maailmankirjoihin merkittäviä asioita, niin ylipäätänsä on kiinnostavaa pohtia sitä, että mikä juuri tuossa tai tässä tapahtumassa saa sen painumaan syvälle muistoihin, kun taas toiset asiat unohtaa tarkoituksella tai vahingossa kokonaan. Aiemmista kesistä tai kesälomista mieleen on jäänyt esimerkiksi yksityiskohtia käydyistä paikoista ja kohtaamisista.
Mitähän tästä kesästä jää mieleen ja pitkäkestoiseen muistiin? Ystävän syntymäpäivät ja pihapelit? Läheisten safiirihääpäivä? Pysäyttävä puhelu sairaalasta? Ystävien kanssa vietetyt terassi-illat ja aiheista toisiin polveilevat keskustelut?
Jääkö kesästä merkityksellisenä mieleen ystävien tapaaminen Ruissalossa, Turussa pyörityt päivät, mukavat hetket Raumalla, kauniit ostokset Kustavissa, yllätysvisiitti Laitilaan, pikavisiitti Naantalissa vai kotipaikkakunnalla vietetyt hetket? Jääkö muistoihin todennäköisemmin ihmiset, paikat vai tunnelmat?
Ratkaiseeko muistoihin jäämisen tunteet, merkityksellisyys, toistuvuus, ympäristö vai ajan kuluminen? Kultaako aika muistoja? Joka tapauksessa kesäisiä hetkiä voi muistella taas seuraavat kymmenen kuukautta, koska seuraava pidempi loma siintää vasta kaukana horisontissa.
Katja Kaartinen
toimittaja