Ymmärrän ettei valtuutettujen kirjoituksia näy määräänsä enempää. Ei kirjoittaminen erityisen helppoa tällaiselle maallikolle ole. Sanottavaa kyllä on, mutta miten sen pukee kirjoitettuun muotoon. Kirjoittaja laittaa itsensä myös arvostelulle alttiiksi ja kukapa nyt ikävää palautetta haluaisi. Tekstaripalstallakin on niin helppo pommittaa. Arveluttaa myös oma osaaminen kirjoittaa oikein. Sitä miettii, että ovatko pisteet ja pilkut sääntöjen määräämillä paikoilla.
Kolumni on tyylilajiltaan henkilökohtainen ja siksi tuo kuva on tuossa korostamassa omakohtaisuutta. Teksti on kirjoittajansa ajatusta, näköistä ja ajankohtainenkin sen olisi hyvä olla. Faktat pitää olla oikein.
Mitä kirjoittaisin tällä kertaa. Jutulle annettu määräaika lähestyy ja useita aiheita käy mielessä, mutta mitään ei ruudulle synny. Jotain koskettavaa ja herättelevää tekisi mieleni sanoittaa. Mietin, että koulut alkavat ja on varottava liikenteessä. Kaduilla näkyviä uusia kapistuksia voisi ihmetellä. Skuutit ovat harmittavasti pitkin poikin jalkakäytävillä. Ruokarobotit sen sijaan saavat hymyn huulille. Miten ne robotit voivatkin olla niin hellyttävän oloisia viipottaessaan yksin kadulla valot vilkkuen. Päädyn siihen, että näitä juttuja pohtivalle tekstille ei tulisi riittävästi pituutta ja tietoakin pitäisi hankkia lisää.
Katselen ympärilleni. Rannan painolastikukkapenkit ihastuttavat ja vihastuttavat kulkijoita. Minun mielestäni ne ovat viehättäviä ja merkityksellisiä, ne tillin näköisetkin. Näen niissä enemmän kauneutta kuin tavanomaisissa annansilmissä tai angervoissa. Kauneus on katsojan silmissä.
Pyörittelen mielessäni useita aiheita ja muistelen muiden kolumneja. Miten ne toiset saavat suollettua kiinnostavaa juttua. Ihailen kaveri Timo Kauniston kykyä kirjoittaa nopeasti nasevia kolumneja. Hänen mm. Maaseudun Tulevaisuuteen kirjoittamistaan kolumneista koottiin kirjakin. Lehtimiehen ja viestinnän ammattilaisen kokemuksella tekstiä ehkä syntyy helpommin ja kun kirjoittaminen on säännöllistä aiheet muhivat takaraivossa valmiiksi.
Entisen valtuustokollega Tomi Kielon kolumnit ovat myös herkkua luettavaa. Niistä paistaa intohimo omaan tekemiseen ja aina jutuista löytyy kiehtovia oivalluksia.
Paljon kirjoittamalla harjaantuu. Opetushallituksen mukaan asia on kuitenkin niin, että kirjoittajaksi kasvetaan lukemalla. Asiaa määritellään heillä jotenkin näin: Sanataiteessa kirjoittaminen ja lukeminen ovat yhtä – erilaisia tekstejä käytetään monipuolisesti oman tuottamisen tukena tai lähtökohtana.
Kun itse olin koululainen, sanataiteesta ei puhuttu mitään. Oppiaine oli nimeltään lukeminen. Yläkouluaikoina lukujärjestyksessä luki äidinkieli ja myöhemmin ylioppilaskirjoituksissa oli tekstitaidon koe. Onneksi aina voi kehittyä. Juuri ilmestyneessä Vakka-opiston syysohjelmassa näyttää olevan monia kursseja sanataide-otsikon alla.
No niin, tuli pohdittua kirjoittamista.
Hanna Vuola
kaupunginvaltuutettu (kesk.)