Tätä kirjoittaessa myös ennakkoon pelätty helle iskee Pariisiin. Vielä ei puhuta epäinhimillisistä olosuhteista, mutta kisoja on vielä paljon jäljellä ja esimerkiksi yleisurheilu alkaa vasta tänään torstaina miesten 20 kilometrin kävelyllä. Sääennuste lähipäiville näyttää kuitenkin tavalliselta kesäsäältä, joten ehkä pahimmat pelot eivät toteudu.
Koronapandemian vuoksi edellisistä kesäolympialaisista on vain kolme vuotta. Tokion olympialaisista suomalaisurheilijat toivat kotiin lopulta kaksi pronssimitalia, joka oli Suomen kautta aikojen toiseksi huonoin mitalisaalis. Huonommin on mennyt vain sitä edellisissä kisoissa Rio de Janeirossa vuonna 2016, jolloin nyrkkeilijä Mira Potkonen otteli pronssia Tokion tapaan.
Laskin, että nämä kesäkisat ovat minun elinaikanani yhdennettoista. Tuossa ajassa Suomeen on tullut yhteensä 41 mitalia, joista tosin 16 ensimmäistä aikana, jota en muista. Ensimmäiset kunnon muistikuvat minulla on vuoden 1992 Barcelonan kisoista, jolloin olin hieman alle 9-vuotias.
Mikko Kolehmainen, Seppo Räty, Antti Kasvio, Jyri Kjäll ja miesten jousiammuntajoukkue pitivät Suomen komeasti mitalikannassa. Sen jälkeen kotiintuomisina on ollut 1–4 mitalia ja olympiavoittoa on saatu odottaa jo pitkät 16 vuotta.
Aina silloin tällöin olen ajatellut, että olen syntynyt väärään aikaan. En saanut kokea 70-luvun kestävyysjuoksun menestysvuosia tai kuulla rockmusiikin kehitystä eri suuntiin. Toisaalta olen oikein tyytyväinen, että halutessani voin voimistelun sijaan katsoa tennistä tai vaikka skeittausta muutamalla napinpainalluksella tai kuunnella lähes mitä tahansa musiikkia milloin tahansa.
Todellisuudessa Suomen mitalimäärät olivat suunnilleen nykyisellä tasolla jo 1960-luvulla. Kahdella seuraavalla vuosikymmenellä menestystä tuli enemmän, mutta myös maailma oli erilainen. Vuosien 1976–84 kisoista puuttui paljon maita erilaisten boikottien vuoksi. Suomi osallistui aina ja menestyi.
Vuoden 1996 Atlantan kisoista lähtien osallistujamaita on ollut noin 200, kun Los Angelesissa vuonna 1984 oli mukana vain 140 maata. Urheilu ei ole koskaan täysin tasa-arvoista, koska rikkaimmissa maissa harjoitteluolosuhteet ovat aina paremmat, mutta ainakin periaatteessa olympialaiset kokoavat neljän vuoden välein urheilijat kaikista maailman kolkista yhteen.
Ensimmäisten päivien aikana mitalitaulukossa ovat korkeimmalla tutut maat Euroopasta ja Aasiasta sekä kautta aikojen eniten mitaleita rohmunnut Yhdysvallat, joka ainakin alkuun on saavuttanut yllättävän vähän olympiavoittoja.
Jos Suomen menestysvuodet osuivat 1910–50-luvuille, niin monen maan kohdalla parhaita aikoja vielä odotetaan. Jo nyt mitalitaulukosta voi löytää esimerkiksi Fidzin, Kosovon ja Moldovan, joille jokainen mitali on suuren kansanjuhlan paikka. Vaikea kuvitella, että Suomessa yksikään mitali saisi aikaan suurta yhteisöllistä riemua.
Pariisin kesäkisat ovat elinaikani neljännet Euroopassa ja periaatteessa ensimmäiset, joihin olisin voinut harkita matkustamista paikan päälle. En kuitenkaan kesälomallani poistunut Suomesta ja palasin takaisin töihin juuri kisojen alkaessa. Kun pankki, isännöitsijä ja verottaja ottavat oman osansa palkastani, on pakko tyytyä television tarjontaan.
Ilman lottovoittoa voin myös unohtaa vuoden 2028 Los Angelesin ja vuoden 2032 Brisbanen olympialaiset. Kahdet seuraavat talviolympialaiset sentään kisataan Euroopassa, ensin Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa ja sitten jälleen Ranskassa Nizzassa ja Alpeilla, joten ainakin kisojen seuraaminen on helpompaa ilman valvomista.
Vaikka olihan siinä jotain hienoa, kun sai odottaa yömyöhään Heli Rantasen voittoheittoa vuonna 1996. Kunpa näistäkin kisoista jäisi jotain yhtä upeaa muisteltavaa.
Risto-Matti Kärki
tuottaja