Uudessakaupungissa ehdittiin kärvistellä vain muutama viikko ilman kirja- ja paperikauppaa. Kirja-Vakka meni konkurssiin kesäkuussa ja yrittäjä Kaisa Leino jatkoi loppuunmyyntiä heinäkuun puolelle, mutta tämän viikon tiistaina samoihin tiloihin Alisellekadulle aukesi Sannin paperi ja kirja.
– Pidimme oikeastaan parin viikon siivous- ja somistustauon, kunnes toiminta käynnistyi uudestaan, Kirsti Ajanko kertoo.
Uuden yhtiön pääomistajat ovat Kirsti ja Pekka Ajanko , jotka omistavat myös kirjakaupan kiinteistön. Pienosakkaaksi ja kauppiaaksi tuli yli 45 vuoden kirjakauppahistorian omaava Leino.
– Uudessakaupungissa on toiminut kirjakauppa vuodesta 1888 lähtien, kun Sanni Winter perusti oman liikkeensä. Sukuni omistuksessa kirjakauppa on ollut vuodesta 1971 ja on ilo jatkaa toimintaa, Leino kertoo.
Kirja-Vakan toiminnan päättyessä Leino kaavaili jäävänsä eläkkeelle, mutta kaupunkilaiset toivoivat kovasti kirjakaupalle jatkoa.
– Kirsti ja Pekka mahdollistivat toiminnan jatkumisen, Leino kertoo.
– Jos Kaisa ei olisi suostunut kauppiaaksi, emme olisi lähteneet kirjakauppa-alalle, vaan olisimme vähitellen jääneet eläkkeelle, Kirsti Ajanko lisää.
Kirsti Ajanko toteaa, ettei Uusikaupunki voi hänen mielestään olla kaupunki ilman kirjakauppaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan uuden putiikin piti aueta vasta elokuun puolivälin jälkeen, mutta kaupunkilaisten kovasta toiveesta ovet avattiin jo aiemmin.
– Oman kirjakaupan olemassaolo vaikuttaa sivistyksen tasoon ja muihinkin yrityksiin kaupungissa. Kirjakaupan pyörittäminen ei ole ihan yksinkertaista, joten oli luontevinta, että minä jatkan tuttua työtä, Leino toteaa.
Kaisan lisäksi puodin tiskin takaa löytyy välillä myös monille tuttu asiakaspalvelutaituri Eeva Laakso-Sura .
– Kesä on hieman huono aika toiminnan käynnistämiselle, koska varastot piti täyttää uudestaan, kirjoja tilata ja tehdä uusia sopimuksia. Odotamme yhä esimerkiksi kirjakuormaa, koska se oli ensin jostain syystä lähetetty Irlantiin, eikä Helsingin kautta Uuteenkaupunkiin, Leino paljastaa.
Sannin paperin ja kirjan ovet aukesivat tiistaina kello 10. Kirsti ja Kaisa kertoivat jännittäneensä etukäteen sitä, minkälaisen vastaanoton uusi putiikki saa. Putiikista saa suosituimpia kirjoja sekä tarvittaessa alle viikossa tilattavia yksittäiskappaleita.
Hyllyissä on tuttuun tapaan myös kalentereita, kortteja, askartelu- ja taidetarvikkeita, vihkoja, kyniä, toimistotarvikkeita sekä esimerkiksi kassakoneiden kuittinauhoja.
– Niiden perässä minäkin tulin, koska torilla on pitänyt kirjoittaa kuitit käsin paperin loputtua, ensimmäisenä asiakkaana kukkakimpun kanssa saapunut Terttu Lundelin kertoo.
Lundelin kertoo olevansa hyvin tyytyväinen kirjakaupasta tähän asti saamaansa palveluun ja on sitä varmasti myös jatkossa.
– Kirjakaupan avulla Uusikaupunki pysyy elossa. Kiitos, että palasitte näin nopeasti, seuraavaksi ovesta saapunut Tarja Karawatski kiittelee.
Hän on aktiivinen asiakas esimerkiksi käsityökirjojen ja taidetarvikkeiden ostajana.
– Olihan se aivan järkyttävää, kun oli vaara, ettei kirjakauppaa olisi ollenkaan. Leino ja Ajangot tekivät todellisen kulttuuriteon jatkaessaan, Karawatski lisää.