
Parhaillaan Uudessakaupungissa on menossa kaupungin ensimmäinen Taiteiden yö -tapahtuma. Päivä on alkanut taidepainotteisesti kun taidetta on päässyt ihailemaan sekä kaupungin kahdessa taidegalleriassa, Horisontissa että Runonkulmassa. että taiteilija Lasse Jänneksen yksityisnäyttelyssä nuorisotila Vantissa. Lisäksi seurakuntakeskuksessa on ollut mahdollisuus tutustua oppaan johdolla kiistoja herätelleisiin taiteilija Hannu Väisäsen teoksiin.
-Missä sitä muualla taiteilija olisi mukana ellei juuri Taiteiden yössä. Olen osallistunut taiteilijana myös Vaasan ja Helsingin Taiteiden yö -tapahtumiin ja molempiin on aina saapunut valtavasti katsojia. Toivotaan että Uudessakaupungissakin Taiteiden yö herättää kiinnostusta niin että tapahtuma saa jatkoa, pohti Lasse Jännes.

Innostuneen vastaanoton sai ainakin lasten oma taidetapahtuma Gasthaus Pookin liiterissä. Vakka-Suomen taideyhdistyksen ja nukketeatteri Piironginlaatikon yhteisessä tapahtumassa lapset pääsevät itse tekemään taidetta useassa eri työpajassa. Kello kolmelta alkanut tapahtuma on vetänyt paikalle lapsia vanhempineen tasaisena virtana ja tunnelma on ollut innostunut ja positiivinen. Lasten taiteiden yö tapahtuma Pookin liiterissä jatkuu kello 17 asti.

Positiivisen vastaanoton sai myös alkupäivän kissankorvapaja galleria Horisontissa. Henna Hämäläisen työpajassa syntyi kissankorvien lisäksi myös mm. hevosenkorvat. Lisäksi galleria edustalla pääsi kokeilemaan saven veistoa ja sekin kiinnosti sekä lapsia että aikuisia.
Illaksi Taiteiden yö keskittyy Myllymäelle. Siellä alkaa klo 16.30 Uudenkaupungin teatterin avoimet harjoitukset ja ensimmäiset esiintyjät kiipeävät Myllymäen esiintymislavalle klo 18.15. Paikalla on myös MLL:n työpaja lapsille ja nuorille ja taide- ja käsityönäyttelyitä. Illan ohjelmassa on luvassa mm. musiikkia, improteatteria, nukketeatteria sekä puistojamit. Paikalle on vapaa pääsy ja kun on näin upea ilma kannattaa ottaa piknikviltti ja eväät mukaan. Ohjelma jatkuu keskiyöhön asti.