Rotareiden seurannassa sinilevää havaittiin jonkin verran Kemiönsaarella, Paraisilla, Maskussa ja Naantalissa. Järvi-Meriwikiin tallennetut kansalaishavainnot ovat myös olleet pääasiassa vähäisiä leväesiintymiä ympäri Saaristomerta.
Satelliittikuvista on havaittavissa, että sinilevää on edelleen Saaristomerellä, erityisesti ulkosaaristossa sekä Selkämerellä. Tilanne on viime viikkoihin nähden rauhallisempi ja kovat tuulet ovat sekoittaneet leväesiintymät vesimassaan. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin olosuhteiden muuttuessa sinilevälle otollisiksi.
Sisävesilläkin tilanne on ajankohtaan nähden rauhallinen. Ely-keskuksen vakiohavaintopaikoilta ainoastaan Rymättylän Kirkkojärveltä ja Kiskon Kirkkojärveltä ilmoitettiin runsaista levähavainnoista, samasta Kiskon Kirkkojärvestä sinilevää havaittiin vähemmän Kiiskisnokan havaintopaikalta.
Tiedot perustuvat Varsinais-Suomen Ely-keskuksen pitkäaikaisiin vakiohavaintopaikkoihin, satelliittikuviin ja kansalaishavaintoihin sekä Rotarien seurantaan. Tarkempia sinilevätietoja havaintopisteittäin voi tarkastella Järvi-Meriwikistä sekä Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta.