Lukion käytyäni ei ollut mitään hajua jatkosta. Kaverin myötä päädyin lakikurssille Turkuun ja kaljoittelun välissä sen verran luin, että läpäisin oikiksen pääsykokeet. Ja pääsinkin itseäni parempaan seuraan maaherran, Turun kaupunginjohtajan ja yliopiston rehtorinkin poikien aloittaessa samaan aikaan. Seuraavana vuonna mukaan tuli muuan kiharapää Sauli Niinistö Salosta. Samoilla luennoilla joskus olimme, mutta paremmin Saulin muistan yliopiston kahviosta, jossa hän kulutti aikaa hauskuttaen pöytäseuruettamme.
Niinistö sai lukiosta approbatur-arvosanan ja 6,5 keskiarvon. Juristiksi opiskeluun hän käytti yli viisi vuotta. Hovioikeuden esittelijänä 10 vuotta, sitten Saloon lakitoimisto, mukaan kuntapolitiikkaan ja eduskuntaan kolmannella yrittämällä 1987. Poliittisen nosteen ja TV-julkisuuden hän sai ollessaan perustuslakivaliokunnan pj. sen puidessa Kauko Juhantalon koplausjuttua. Sen jälkeen ministeriksi ja Suomen 12. presidentiksi. Niinistö oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Lain luku oli tuolloin äärest tylsää pykälien pänttäämistä ja vaati vahvoja perslihaksia enemmän kuin älliä. Onneksi olin mennyt naimisiin 20-vuotiaana. Vaimon tuki ja onnellinen perhe-elämä kahden lapsen kanssa toivat vastapainoa opiskelulle. Toimin pari kesää tullivartijana ja graduni aihe ”tullirikokset” tuli sieltä. Oikeasti syy oli se, että rikosoikeuden alalta sen sai helpoiten läpi.
Näillä meriiteillä pääsin Tullihallitukseen. Kunnes talvella 1975 Ugissa haettiin kaupunginsihteeriä. Paluu kotiseudulle olikin jo mielessä lasten hoidon järjestelyn ollessa liian hankalaa Helsingissä. Valintani kaupungin virkaan oli täysin poliittinen – kuten siihen aikaan kaikki kunnan virat lähetistä alkaen olivat. Ei minulla minkään puolueen jäsenkirjaa ollut – siihen riitti, että oli multaa kynsien alla. Lyhyt haastattelu Pookin yläkerrassa, Tauno Härkin, Mauri Läntisen, Pentti Helpiön ja erityisesti Mauno Heikkilän ja E-L Marelan kanssa riitti.
Juha Vikatmaa tuli tutuksi luennoidessaan rikosoikeutta. Hän oli superlahjakas valmistuen kandiksi alle kolmessa vuodessa, heti sen perään lisensiaatiksi valmistellen samalla väitöskirjaansa. Vikatmaa erottui muista opettajista ikänsäkin puolesta kun ei ollut paljoa meitä opetettavia vanhempi. Hän oli myös erityisellä tavalla läsnäoleva, tyynen rauhallinen ja vakuuttavan karismaattinen. Hänessä oli paljon samaa idealistista johtajuutta kuin John F. Kennedyssä.
Vikatmaakin lähti politiikkaan ja tuli valituksi hyvin organisoidulla ”Juffen rinki” -remonttimieskampanjalla eka yrittämällä eduskuntaan 1970. Kaksi vuotta myöhemmin ääniä kertyi jo 14 000. Vikatmaan ehdottomalle ja kunnianhimoiselle luonteelle tämä ei riittänyt. Hän alkoi muuttaa Kokoomusta liberaalimpaan suuntaan ajaen lopulta hanketta uuden, poliittiseen keskustaan sijoittuvan puolueen perustamista. Tämä loi ristiriitoja ja toi hänelle poliittisia paineita.
En voi sanoa tunteneeni Vikatmaata privaatisti. Toki usein nähtiin yliopistolla ja vaalitilaisuuksissa. Sitä enemmän treffattiin ”Juffen ringin” aktivisti Ike Kanervaa, joka oli edesmenneen vaimoni luokkatoveri Ugin lukiossa.
Muutettuamme 1981 omakotitaloon Etu-Santtiossa naapureinamme olivat yllättäen Juhan vanhemmat Kerttu ja Ville Vikatmaa. Ville oli hauska pappa, joka aina nähdessämme riimitteli sutkauksiaan. Välit Eeva Kuuskoskeen olivat ilmeisen läheiset tämän usein käydessä appivanhempiaan tapaamassa. Juhan kaksi lasta ja Tuija-äiti eivät heillä tainneet käydä.
Mikä ajoi Vikatmaan itsemurhaan? Sitä analysoi Riku Keski-Rauska kirjassaan ”Kasvona peittänyt mies”. Varmasti kaikki avioeron, uuden avioliiton Eeva Kuuskosken kanssa ja politiikan tuomat valtavat paineet yhdessä ajoivat hänet umpikujaan. Vikatmaan mielenterveyden horjuminen salattiin kaikilta loppuun asti. Hänen kuolemansa oli sen vuoksi järkytys.
Se, ettei Juhan psyyke kestänyt, selittyy ehkä eniten hänen vanhempiensa odotuksilla ja täydellisyyden tavoittelulla. Kotona vaadittiin aina vaan enemmän – mikään ei riittänyt. Ei edes kuusi laudaturia. Ottaisimmeko me vanhemmat tästä opiksi. Voisimme halata lastamme ja sanoa ”olet meille tosi rakas, olet lapsemme – ja sinä riität juuri tuollaisena kuin olet”.
Tarmo Kangas
Kaupunginvaltuutettu (Kok.)