Kasvun ja oppimisen talousarviossa lisätään ryhmiä ja opettajia– Wintterin valmistuminen vaikuttaa moneen

0
Kalannin yläkoulun oppilaat siirtyvät Wintteriin ensi elokuussa. Wintterin valmistumisen myötä kaupungissa kahden päiväkodin toiminta päättyy ja yhden uuden alkaa.

Kaupungin kasvun ja oppimisen palvelun ensi vuoden talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2025–2027 käsiteltiin tällä viikolla opetus- ja kasvatuslautakunnassa. Ensi vuoden talousarviossa todetaan esimerkiksi se, että Wintteriin siirtymisestä aiheutuu noin 270 000 euron kustannukset. Summa muodostuu projektijohdon, palvelupäällikön ja vahtimestareiden palkoista, materiaalien hankinnoista sekä opinto-ohjaajan vakanssista.

Oppimisen tuen lainsäädännön uudistus vaatii 170 000 euroa. Tämä tarkoittaa muun muassa tukiopetuksen lisäämistä sekä kahden erityisluokan perustamista. Kulttuurikasvatuksen syventävän tason toteuttamiseen varataan 30 000 euroa. Hakametsään ja yhtenäiskouluun lisätään yksi Suomi toisena kielenä -opettaja, josta tulee 60 000 euron kustannukset.

Lukioon perustetaan uusi lisäryhmä ja siitä tulee 101 000 euron lisäys. Pyhämaan ryhmäperhepäiväkodin toiminnalle osoitetaan 151 000 euroa ensi vuodelle. Varhaiskasvatukseen järjestetään Suomi toisena kielenä -opetusta ja siihen varataan 150 000 euroa.

Ensi vuoden talousarviosta vähennettiin yläkoulujen yhdistymiseen varatut 134 000 euroa, opettajavakansseista säästetään 55 000 euroa ja lisäksi vähennyksiä tehtiin kotikuntakorvauksista ja hankkeista. Kalannin koulun yläkoulun luokka-asteiden toiminta päättyy elokuussa ja yläkouluikäiset oppilaat siirtyvät Wintteriin.

Yläkoulujen yhdistymisen myötä vähennetään kaksi aineenopettajan vakanssia. Lisäksi perusopetusryhmien määrän vähenemisen vuoksi opettajien tuntikehys vähenee kahden opettajan vakanssin verran. Wintterin yläkoulun oppilasmäärän kasvun vuoksi lisätään opinto-ohjauksen lisävakanssia. Lisäksi tulee kaksi erityisluokanopettajaa ja yksi Suomi toisena kielenä -opettaja.

Ensi vuoden toukokuussa kaupungissa päättyy päiväkoti Aurinkolinnan toiminta ja Kaunisrannan toiminta päättyy heinäkuussa. Wintterin päiväkodin toiminta käynnistyy elokuussa. Wintterin toiminnan käynnistyminen edellyttää kolmen varhaiskasvatuksen opettajan vakanssin perustamista. Kahden perhepäivähoitajan eläköityminen ja vakanssien täyttämättä jättäminen arvioidaan ensi vuoden aikana. Varhaiskasvatukseen lisätään kolme avustajaa monikielisen tuen lisäämiseksi. Varhaiskasvatuksen työntekijämäärä kasvaa siis ensi vuonna. Opetus- ja kasvatuslautakunta hyväksyi talousarvion ja taloussuunnitelman.