Kaupungin tonttikaupassa on hiljaista– Vapaana kymmeniä tontteja Salmelta, Hiulta, Lokalahdelta ja Kalannista

0
Uusikaupunki on kaavoittanut vuokrattavia ja myytäviä tontteja muun muassa Hiun alueelle.

Ekonomistien ennusteet povaavat Suomen talouteen pientä piristymistä. Vaikuttaisi siltä, että myös asuntokauppa olisi vilkastumassa. Uudenkaupungin tonttien vuokraamisessa tai myynnissä on eletty jo pitkään hiljaiseloa, vai onko piristymistä luvassa?

– Tonttimyynti ei ole vielä piristynyt. Uusien omakotitalojen rakennuslupia on haettu kuitenkin jonkin verran, Uudenkaupungin kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoo.

Mahdollinen nousukausi ei siis näy vielä kaupungissa, mutta miksi omakotirakentajan kannattaisi ostaa tai vuokrata tontti juuri Uudestakaupungista?

– Tämä on monien mahdollisuuksien kaupunki, jossa on paljon hienoja tontteja vapaana. Asuitpa missä päin tahansa, niin palvelut ovat aina lähellä ja Uudessakaupungissa on paljon harrastusmahdollisuuksia. Wintteri on valmistumassa pian, joten kyllä tänne kannattaa muuttaa, hän kannustaa.

Uudessakaupungissa rakentaja vuokraa ensin tontin ja, kun rakennus on valmistunut, hänellä on mahdollisuus ostaa tontti. Tontteja voi kysellä ympäri vuoden ja niitä luovutetaan kaupungilta hakemusten saapumisjärjestyksessä. Asemakaava ja rakennustapaohjeet määrittävät sen, minkälaisen talon tontille voi rakentaa.

– Viimeksi kaupungin alueelta on vuokrattu tontteja Hiulta. Hiun alue 1 alkoi rakentua vuonna 2014. Kaupungin tonteista rakennettuna tällä alueella on 11 ja vapaana kolme. Hiu 2 alkoi rakentua vuonna 2016 ja sinne on rakennettu 12 tontille ja vapaana on kolme. Hiu 3 alkoi rakentua vuonna 2020 ja sinne on noussut 10 rakennusta ja 11 tonttia on vapaana, Arvela-Hellén kertoo.

Kaupungilla on vapaita tontteja Salmen, Hiun, Lokalahden ja Kalannin alueella. Salmella on vapaana omakotitaloa varten kaavoitettuja tontteja 26, Hiulla 17, Lokalahdella yhdeksän ja Kalannissa 10.

Salmen alueella on mahdollista poiketa rakennustapaohjeista ja sieltä vapaita tontteja löytyy lähinnä jo rakennettujen tonttien välistä. Kalannissa on tarjolla vapaita omakotitalotontteja Koivulehdon ja vanhainkodin alueelta. Lokalahden tontit sijaitsevat Rauvolan alueella. Janhuan tontit liittyvät ryhmärakentamisen puutaloalueeseen.

– Tonttien myynti- ja vuokrahinnat tarkistetaan vuosittain indeksien mukaan. Hiun nelosalueen kaavoitus on aika pitkälle valmis, joten sieltäkin on tulossa vapaita tontteja markkinoille, hän kertoo.

Hiulla, Salmella ja Lokalahdella tonttien vuokra-aika on 50 vuotta ja Kalannissa 30.

Kaupungissa on kaavoitettu myös Salmen ja Hakametsän alueen väliin jäävä alue, jonne on kaavailtu siirtolapuutarhamökkejä.

– Toistaiseksi ei ole löytynyt halukkaita yrityksiä tai yhdistyksiä, jotka haluaisivat lähteä kehittämään aluetta, Arvela-Hellén toteaa.

Kaupungilla ei ole Arvela-Hellénin mukaan suunnitelmissa satsata erityisemmin vapaiden tonttien markkinointiin, vaan niitä tuodaan esille muun markkinoinnin yhteydessä.