
– Lapset näkevät luonnossa hienosti sellaisia yksityiskohtia ja taidetta, mitä aikuiset eivät ohi käveltyään edes huomanneet. Lapset pysähtyvät esimerkiksi katsomaan torvijäkälää ja pohtivat sitä, mihin kaikkeen torvia voisi käyttää, Hakametsän, Kaunisrannan ja Seikowin päiväkotien johtaja Anne Leppänen kuvailee.
Hankkeessa etsitään vastauksia muun muassa siihen, kuinka luonnosta voisi tehdä lähestyttävämmän. Kuinka sisätiloissa entistä enemmän aikaa viettävät nykylapset saisi vietyä luontoon ja ohjattua heitä ympäristöä arvostavaan ajatteluun.
– Retkillä lapset luovat taideteoksen luonnonmateriaaleista. Eri puolilla kaupungin metsiä ja puistoja syntyneet teokset dokumentoidaan. Toivon, että niistä on iloa kaikille ja lapset voivat palata taidekokemuksiin ja luontoelämyksiin myöhemminkin, uusikaupunkilainen nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltonen lisää.
Leppänen on pohtinut eri varhaiskasvatuksen yksiköiden työntekijöiden kanssa sitä, mitä lasten tekemä taide on ja, miten lapset kokevat sen.
– Taide on juuri sitä, mitä lapsi haluaa nähdä. Taiteessa kaikki on oikein, emmekä me aikuiset saa mennä korjaamaan sitä, mitä lapsen mielikuvitus tuottaa. Jokaisen varhaiskasvatusyksikön lähellä on metsäpaikka tai puisto, jota taidehankkeessa hyödynnetään. Luonto on meille ehtymätön aarreaitta, Leppänen kertoo.
Nukketeatteri Piironginlaatikon Aaltonen on viime vuonna julkaissut Huopalan hiiret ja luonnon lumo -kirjan yhdessä Karoliina Lehmusvirran kanssa. Esikouluikään varttuneet hiirikäsinuket Hulina ja Pulina on nyt valjastettu siihen, että ne innostavat kaupungin omistamien päiväkotien lapsia luonnon havainnointiin.
– Lapset kokoavat retkellä metsästä aarteita, joista tehdyt taideteokset jätetään luontoon. Toivottavasti muut kulkijat eivät riko niitä, vaan lapset voivat käydä katsomassa niitä myöhemmin esimerkiksi vanhempiensa kanssa, Aaltonen sanoo.
Leppäsen mukaan varhaiskasvatuksessa käsitellään taidetta monella tavalla. Taide voi olla teosten lisäksi esimerkiksi tanssia, kirjallisuutta tai elokuvia.
– Kertun hankkeessa kehitetään esimerkiksi lasten kielellistä ilmaisua, kun metsässä luetaan kirjaa. Retkeily tuo mahdollisuuksia elämyksiin ja oppimiseen ja kaiken lisäksi syntyy myös taidetta. Taiteen keinoin voi siis oppia monipuolisesti, Leppänen toteaa.
Aaltoselle hanke tarkoittaa parin viikon urakkaa, jonka aikana hän vie lapsiryhmiä metsään joka arkipäivä. Ensimmäinen metsäretki oli viime viikon perjantaina.
– Nyt jo valmistuneet teokset olivat hienoja, hauskoja ja abstrakteja. Lasten kanssa syntyy polveilevia keskusteluita, koska ideoita ja ajatuksia riittää. Yhden metsäretken lopputuloksena oli dinosaurusta muistuttava taideteos, Aaltonen lisää.
Lasten luontoteokset kuvataan ja niistä koostetaan Uudenkaupungin pääkirjastoon Lasten kuun valokuvanäyttely.
– Lapset voivat marraskuussa tehdä siis retken myös kirjastoon ja muistella oman teoksensa tekemistä. Kun lasten kanssa keskustelee taiteesta, voi myös aikuinen oppia jotakin, Aaltonen summaa.
Lumo-taidekasvatushanke on Nukketeatteri Piironginlaatikon 40-vuotisjuhlan päätapahtuma. Hanketta tukee Suomen Kulttuurirahaston Uudenkaupungin rahasto.