Winnova aloittaa muutosneuvottelut – Enintään 60 henkilöä irtisanotaan

0

Länsirannikon Koulutus Oy Winnova aloittaa muutosneuvottelut koulutusyhtiön toiminnan sopeuttamiseksi vallitsevaan taloustilanteeseen. Neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä, noin 570 henkilöä.

Ammatillisen koulutuksen rahoitukseen on odotettavissa valtion vuoden 2025 talousarvioesityksessä kohdennettu 120 miljoonan euron leikkaus. Käytännössä leikkaukset tarkoittavat esimerkiksi jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien heikkenemistä sekä yritysten osaavan työvoiman saatavuuden ja ylläpidon vaikeutumista.

Rahoitusleikkaus kohdistetaan opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksella jonkin toisen tutkinnon suorittaneille suunnattavaan koulutukseen. Toisen asteen oppimateriaalien maksuttomuuden rajausta ei toteuteta, mutta korvaava säästö on nyt ilmoitettu kohdennettavan suoraan ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Edellä mainittujen rahoitusleikkausten vaikutus ja talouden sopeutustarve WinNovalle on tämän hetken tiedon ja arvion mukaan noin 3,5 miljoonaa euroa.

– Winnova ei yleishyödyllisenä osakeyhtiönä tavoittele voittoa, mutta taloudellisen tuloksen pitää kattaa käyttömenojen lisäksi toiminnan kehittämisen edellyttämät kustannukset. Yhtiön tulos oli negatiivinen vuosina 2022 ja 2023. Vuoden 2024 talousarvio ennakoi edelleen noin kahden miljoonan negatiivista tulosta, kertoo Länsirannikon Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Juha Miikkulainen.

Miikkulaisen tämän hetken arvion mukaan yhtiön taloutta tulee kuluvan vuoden tammikuussa päättyneiden muutosneuvotteluiden päätösten lisäksi sopeuttaa edelleen noin 3,5 miljoonalla eurolla.

– Tammikuussa 2024 päättyneiden muutosneuvottelujen yhteydessä laadittu talouden ja toiminnan sopeutusohjelma on toteutunut suunnitellusti ja ilman nyt edessä olevia uusia rahoitusleikkauksia olisimme saavuttaneet nollatuloksen vuonna 2025, hän toteaa.

Miikkulaisen mukaan nyt käynnistyvien neuvotteluiden tavoitteena on ensisijaisesti toteuttaa rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, jotka mahdollistavat taloustilanteen edellyttämän kustannusrakenteen.

– Henkilöstövaikutuksiltakaan ei näin suurten rahoitusleikkausten kohdalla voida välttyä. Neuvotteluihin kohdistuvan säästötavoitteen saavuttamisen arvioidaan edellyttävän enintään 60 henkilötyövuoden vähentämistä, kertoo Miikkulainen.