Matkaoppaat avaavat oven Ugin mystiseen historiaan – Kummituskierros paljastaa varjojen tarinoita elämästä ja kuolemasta

0
Suvi Sammalisto (vas.) ja Pauliina Nurmi keräsivät kaupungin kummitustarinoita ja ihmiskohtaloita, joiden perusteella he koostivat tunnin mittaisen opastetun kierroksen.

Uudenkaupungin yli neljään vuosisataan liittyy uskomattomia ihmiskohtaloita, kohtalokkaita tarinoita, suuria seikkailuja, salattuja suruja sekä muutama kummitusjuttukin.

Näistä kaksi Uudenkaupungin uutta matkailuopasta, tänä vuonna kurssin suorittaneet Pauliina Nurmi ja Suvi Sammalisto ovat kehitelleet tunnin mittaisen opastetun kierroksen. Se kulkee otsikolla Uudenkaupungin varjot – tarinoita elämästä ja kuolemasta.

– Kaikista vanhoista kaupungeista löytyy tarinoita, jotka odottavat kertojaansa. Valitsemamme tarinat liittyvät Vanhaan kirkkoon ja mereen sen ympärillä. Myös Vallilan kartanosta ja Balzaborgin alueesta löytyy kiinnostavia tarinoita, Sammalisto paljastaa.

He koostivat noin kilometrin mittaisen ja tunnin kestävän kierroksen haastattelemalla paikallisia tarinankertojia. Myös kirjoista ja vanhoista lehtijutuista löytyi materiaalia. He kuvailevat tarinoiden etsimistä mielenkiintoiseksi ja hauskaksi puuhaksi.

– Olemme molemmat juuriltamme saaristolaisia eli olemme kierroksia varten pukeutuneet oman sukumme edustajiksi, saaristolaisnaisiksi, jotka kulkevat lyhdyt kädessä opastamassa kulkijoita kohti varjoja, Nurmi muotoilee.

Nurmi ja Sammalisto olivat hyvän päivän tuttuja ennakkoon, koska molemmat työskentelivät kaupungissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan yksikössä sairaanhoitajana. Työelämän muutokset veivät heidät eri toimipisteisiin töihin, mutta varsinainen ystävyys syntyi ensinäkemältä ensimmäisellä opaskurssin oppitunnilla.

– Meillä molemmilla oli hyviä kokemuksia muualla nähdyistä kummituskierroksista ja puhuimme melkein heti kurssin alussa, että voisimme järjestää vastaavan myös Uuteenkaupunkiin, Nurmi kertoo.

Naisten käsikirjoittama opastettu kierros tutustuttaa kävijän kaduilla kaikuviin menneisyyden ääniin ja tarinoihin.

– Kierros on ainutlaatuinen tapa tutustua todellisiin tapahtumiin ja ihmiskohtaloihin, mutta on mukana myös vähän mielikuvitusta. Kerromme merimiesten, käsityöläisten ja kalastajien elämänmenosta aina 1600-luvulta alkaen, he lupaavat.

Kummituskierroksen aikana kulkija kuulee alueen asukkaiden traagisista kohtaloista, intohimon täyttämästä elämästä ja mystisistä hetkistä, jotka eivät ole aina jääneet virallisiin historiankirjoihin.

– Jokainen kummituskierroksen pysähdys paljastaa tosielämän tapahtumia, mutta välillä faktan ja fiktion rajat hämärtyvät. Keiden äänet oikeasti kaikuvat yhä kaupungin kivijaloissa ja sataman hiljaisuudessa, he kysyvät.

Kierrokselle saapuvan tulisi pukeutua sään mukaan, koska kummitustarinat taipuvat myös sadesäähän. Sateenvarjoja kierrokselle ei kuitenkaan kannata ottaa, koska ne vaimentavat ääniä ja estävät näkyvyyttä. Nurmi ja Sammalisto valmistautuvat kierrokselle rekvisiitan ja äänimaailman kanssa.

– Useimmat uusikaupunkilaiset tuntevat tarinan pikkutytöistä, joiden hautakivi löytyy Vanhan kirkon hautausmaalta. Kerromme merelle jääneiden kohtaloista, joita ei ole aiemmin kerrottu. Paljastamme myös asioita, jotka ovat ollut salassa pitkään, Sammalisto muotoilee.

Kummituskierrokset ovat saamassa tavalla tai toisella myös jatkoa. Nurmi ja Sammalisto ovat lupautuneet viemään uteliaat kaupungin varjoihin myös ensi vuonna ja he ovat halukkaita kuulemaan myös uusia tarinoita.

– Täällä on paljon mahdollisuuksia, joten sopivien tarinoiden löydyttyä voimme viedä kierroksen myös muihin paikkoihin Uudessakaupungissa, Nurmi lupaa.

Ensimmäinen kummituskierros järjestetään lauantaina 2.11., mutta se on jo loppuunmyyty. Toinen kierros on perjantaina 15.11. Lippuja myy Uudenkaupungin matkailutoimisto. Kierros on K-12.