Meri ja keskusta Ugin valtteina – Matkailijakyselyyn ennätysmäärä vastauksia

0
Kaupunginlahden ympäristö saa matkailijoilta vuodesta toiseen kiitosta.

Uudenkaupungin matkailutoimisto kysyi viime kesänä kaupunkiin saapuneilta matkailijoilta, että mikä täällä on parasta. Vastauksia tuli 640, joista suurin osa vastasi, että meri ja merellisyys. Myös keskustan ranta-alue ja Kaupunginlahti, kaupungin koko, ravintolat, kesä, ilmapiiiri, puutalot, Pakkahuone, maisemat, luonto, rauha, museot, kaupat ja ihmiset saivat kehuja.

– Matkailijakyselyssä kysyttiin myös, mitä palveluita kaupungin tulisi kehittää entisestään. Suurin osa vastaajista totesi, että kaupungissa ei ole parannettavaa. Kehitysehdotuksia annettiin kuitenkin sekä paikallisesta että julkisesta liikenteestä, Uudenkaupungin matkailusuunnittelija Irmeli Laiho-Andersson paljasti.

Kaupunkiin toivottiin myös muun muassa matkaparkkia, lisää erilaisia tapahtumia lapsille, Alkoa lähemmäs keskustaa, enemmän lyhyitä parin tunnin nähtävyysristeilyitä, pidempiä aukioloaikoja keskustan kauppoihin sekä lisää ilmaiskonsertteja.

– Myös kahviloita, saunoja ja kirpputoreja toivottiin lisää. Matkailijat toivoivat kyselyn perusteella myös sitä, että kaupungin matkailuoppaat näkyisivät enemmän kaupungissa ja opastettuja bussikierroksia tulisi lisää.

Laiho-Andersson kertoi matkailutoimiston kuluneesta kesästä ja nyt 16. kertaa toteutetusta matkailijakyselystä keskiviikkona kaupungin matkailutoimijoiden tapaamisessa.

– Toteutimme verkkokyselyn, joka oli auki kesäkuun alusta syyskuun puoliväliin. Kyselyyn saattoi vastata suomeksi ja englanniksi. Saimme 766 vastausta, joka on tähänastinen ennätys, hän kertoi.

Kyselyyn vastanneista suurin osa oli naisia ja vastaajista suurin osa oli iältään 45–64-vuotiaita. Liki puolet matkaajista oli liikkeellä puolisonsa tai perheensä kanssa.

– Eniten saimme vastauksia Turusta, Helsingistä, Raumalta ja Tampereelta tulleilta vastaajilta. Eri asuinpaikkakuntia oli yhteensä 134, Laiho-Andersson kuvaili.

Matkailijoista 85 prosenttia tuli henkilöautolla ja sen jälkeen liki samansuuruiset osuudet matkailijoista saapuivat kaupunkiin linja-autolla tai asuntoautolla. Mitä matkailijat kertoivat kyselyssä syyksi saapua Uuteenkaupunkiin?

– Vastauksia oli monenlaisia. Suurin osa vastaajista kertoi syyksi tuttujen ja sukulaisten tapaaminen, täällä sijaitsevan kesämökin, nähtävyydet ja tapahtumat. Monilla oli myös aiempia hyviä kokemuksia kaupungista, he ovat aiemmin asuneet täällä tai pitävät Uuttakaupunkia sellaisena kerran kesässä -vierailtavana kohteena, hän listasi.

Suosituimmiksi nähtävyyksiksi kyselyn perusteella nousivat Isonkarin majakka, Taidetalo Pilvilinna, Pakkahuoneen vierasvenesatama, Kaupunginlahden ranta-alue ja ravintolat, Automuseo, kaupungin omat museot sekä puutaloalue.

– Vastaajista 45 kertoi tulleensa kaupunkiin tapahtuman perässä. Tällaisia olivat esimerkiksi kesäteatteri, Crusell-viikko, Karjurock, Merefesti, Minifarmit, Puupaatti-tapahtuma sekä Vanhojen Talojen viikonloppu.

Liki kaikki vastaajat käyttivät kaupungin ravintoloiden tai kahviloiden palveluita. Vastaajista 65 prosenttia kävi paikallisissa ruokakaupoissa ja 43 prosenttia erikoisliikkeissä.

– Vierailijat käyttivät myös kulttuuripalveluita, huoltoasemia, majoituspalveluita sekä luonto- ja ohjelmapalveluita. Monet saapuivat kaupunkiin myös kirpputorien tai leikkipuistojen perässä, Laiho-Andersson kertoi.

Kolmannes vastaajista viipyi yhden päivän, neljännes 2–3 päivää ja toinen neljännes vain muutaman tunnin.

– Suurin osa yöpyi tuttavien tai sukulaisten luona, mutta neljännes yöpyi hotellissa. Myös vuokramökki tai leirintäalue olivat monen yöpymispaikkana, summasi Laiho-Andersson.

Ryhmämatkailijoiden ja ulkomaalaisten määrä kasvussa

Uudenkaupungin matkailutoimistossa tehtiin viime kesänä 57 ryhmämatkailuohjelmaa esimerkiksi Itä-Suomesta ja Pohjois-Savosta tulleille ryhmämatkailijoille. Kaupungin kesässä näkyi myös ulkomaalaisten kasvanut osuus, näin summasi kaupungin viime kesää Uudenkaupungin matkailusuunnittelija Irmeli Laiho-Andersson.

– Elokuussa melkein puolet matkailutoimistossa kävijöistä oli ulkomaalaisia. Teimme ensimmäistä kertaa kirjanpitoa matkailutoimiston asiakkaista ja heitä oli kesän aikana melkein 3 000, Laiho-Andersson laski.

Ulkomaalaisia kävi matkailutoimistossa niin Saksasta, Ruotsista, Hollannista, Ranskasta, Espanjasta, Italiasta, Sveitsistä, USA:sta kuin Virostakin.