Saataisiinko muutakin kuin kulissit kuntoon?

Kuntamarkkinoilla kuultiin hyvinvointialuejohdon paneelikeskustelu: lempeä piinapenkki. Se oli niin lempeä, että sai käsityksen, että hyvinvointialueilla ei ole ongelmia. Hyvinvointijohtajat kehuivat kilvan kehitystöidensä tuloksia ja olivat sitä mieltä, että lehdistö on väitteillään saanut aikaan negatiivisen ilmapiirin hyvinvointialueiden ylle. Henkilöstöpulaa ei kuulemma ole ja talouskin saadaan alueilla kuntoon, jos heille annettaisiin aikaa. Minun pitää kyllä olla hieman eri mieltä siitä, ettei ongelmia muka olisi. Yksi ongelma monien joukossa on Uudessakaupungissa opiskeluhuollon järjestämisessä.

Varhan aloittamisen jälkeen on 1,5 vuotta keskusteltu siitä, miten oppilashuollon asiat saataisiin toimimaan jälleen Uudessakaupungissa. Keskustelut eivät ole edenneet toivotulla tavalla ja Varha on jättänyt hoitamatta osan lakisääteisistä palveluista kaupungissamme. Varhan strategia ja linjaukset ovat hyviä, mutta käytännön tasolla eli ylimmän johdon alapuolella toimitaan aivan toisin ja tämä näkyy meillä täällä kouluarjessa.

Uudenkaupungin yhtenäiskoulu aloitti syksyn ilman kuraattoria ja psykologia ja lukio oli psykologin puuttumisen lisäksi viime vuonna pitkään ilman terveydenhoitajaa. Laissa olevien sitovien mitoitusten mukaan hyvinvointialueen tulisi osoittaa meille 1 kuraattori / 670 opiskelijaa ja 1 psykologi / 780 opiskelijaa kohden. Joten tänne tulisi osoittaa 2–3 psykologia.

Kuraattoreja meillä on tällä hetkellä mitoitusten mukainen määrä, mutta psykologien puuttuessa mitoitukset sekä palveluiden saatavuus eivät ole lain velvoittamalla tasolla. Näin ollen osa psykologien töistä valuu kuraattoreille ja heille kasaantuva taakka on kohtuuton. Ja kun kuraattorit uupuvat, niin osa heidän töistään valuu opetushenkilöstön harteille ja kuormittaa heidän työtään.

Opetushenkilöstön pitäisi keskittyä opettamiseen ja oppimisen tukemiseen sen sijaan, että heidän aikaansa kuluu kuraattorien tukemiseen. Heidän harteilleen jää myös huoli siitä, ettei täällä ole psykologeja tukemassa oppilaita silloin, kun havaitaan psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä huolia.

Meille on kerrottu, että Varhalla olisi konsultoiva psykologi, mutta missään ei ole asiasta tiedotettu. Myös osa opettajien tekemistä huoli-ilmoituksista lastensuojeluun jää hyvinvointialueella ilmoille leijumaan niin, että kukaan ei ota niistä koppia. Huoli lapsista ja nuorista, joita kukaan ei pyynnöistä huolimatta auta kuormittaa entisestään opettajia. Tilanne on täysin lain vastainen.

Kuka kantaa vastuun siitä, että lapset ja nuoret, eivät ole saaneet heille kuuluvia palveluita? Ja siitä, että henkilöstö uupuu siksi, ettei lainvelvoittamia oppilashuollon resursseja ole Uuteenkaupunkiin osoitettu? Esimerkiksi Masku saa enemmän palveluita per oppilas kuin Uusikaupunki, vaikka kuntalaisten hyvinvoinnissa on valtava ero, jonka osoittaa kuntien huono-osaisuuskertoimet. Lisäksi moniammatillinen yhteistyö on nykyisin olematonta verrattuna U-Soten aikaan.

Toinen asia, josta on pitkään yritetty neuvotella Varhan kanssa on vaihtoehto sairaalakoulujaksoille. Nyt rakennetaan uutta sairaalaa Turkuun, joka on varmasti parempi vaihtoehto kuin nykyinen tilanne ja osa lapsista ja nuorista tulee varmasti sitäkin vaihtoehtoa tarvitsemaan, mutta meillä on suurelle osalle tarjota vielä parempi vaihtoehto.

Voisivatko Varha ja Uusikaupunki vielä kerran neuvotella toisenlaisesta tavasta auttaa ainakin osaa vaativaa psykiatrista tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria? Voisiko Varha aidosti kuunnella kentältä kuuluvaa viestiä ja miettiä inhimillisempää, kustannustehokkaampaa ja toimivaksi todettua tukiluokkamallia säilytettäväksi kokonaisuudessaan eli säilyttämällä tukiluokissa myös välttämättömät mielenterveyshoitajat.

Uudessakaupungissa kehiteltiin U-Soten aikaan tukiluokkamalli, jolla pyrittiin ennaltaehkäisemään lasten ja nuorten sairaalakoulujaksoja. Sairaalakoulujakson kustannukset ovat alimmillaankin lähes 200€/päivä ja erityisvaativassa yksikössä yli kolminkertaiset. Tukiluokkamallissa opetuksen ympärillä on moniammatillinen tuki psykiatrian ja sosiaalipuolen ammattilaisista. Tukiluokkamallissa oppilas saa käydä “oikeaa” koulua kavereidensa kanssa ja lasta ei tarvitse lähettää kauas pois kotoa.

Tämä on huomattavasti edullisempaa kuin kalliit sairaalakoulupäivät, vaikka mallissa viittä oppilasta kohti on kolme aikuista. Erityisluokanopettaja, koulunkäynninohjaaja sekä mielenterveyshoitaja. Kuten kaupungissamme on huomattu, miten pahoinvoivia lapsia ja nuoria keskuudessamme on ja mihin tekoihin pahoinvointi on johtanut, niin on selvää, että lasten ja nuorten psykiatrisen tuen tarve on kasvussa. Mutta yhden sairaalakoulun paikat eivät pitkässä juoksussa riitä, jos se on ainoa toimintatapa.

Jaana Reijonsaari-Korsman

Opetus- ja kasvatuslautakunnan

puheenjohtaja

Valtuuston 1. varapuheenjohtaja SDP