Silakka ui uunivuokaan

0
Pekoni-ruisleipäsilakat valmistuvat uunissa puolessa tunnissa. Kuva: ProKala ry

Silakka on monikäyttöinen kala ja se on parhaimmillaan näin syksyllä, jolloin sen rasvapitoisuus on jopa 8 %, kun se kesällä kudun jälkeen on vain 2–3 prosenttia. Silakkaresepteistä tunnetuin ja käytetyin lienee paistetut silakkapihvit, joten tällä kertaa tehdään silakat uunissa neljällä eri tavalla.

Silakkapotti


800 g silakkafileitä

1 rkl suolaa

1 tl valkopippuria

400 g siankylkiviipaleita

3 dl kuohukermaa

4 isoa jauhoista perunaa kuorittuna ja ohueksi viipaloituna

Mausta silakkafileet suolalla ja pippurilla.

Lado sopivan kokoisen uuniastian pohjalle ensin tasaiseksi kerrokseksi siankylkiviipaleita. Levitä päälle kerros perunaviipaleita ja sitten silakkafileitä. Mausta.

Jatka, kunnes päällimmäiseksi kerrokseksi jää siankylkiviipaleita,

Kaada kerma päälle ja kypsennä 160-asteisessa uunissa kannella peitettynä vähintään neljä tuntia.

Anna potin jäähtyä hieman. Tarjoa reilusti voidellun ruisleivän ja vaikka jääkylmän lager-oluen kera.

Pekoni-ruisleipäsilakat


1 kg silakkafileitä

suolaa ja mustapippuria

4 valkosipulinkynttä hienonnettuna

puolikas puntti tilliä hienonnettuna

2 rkl sitruunamehua

100 g pekonia pieniksi kuutioiksi pilkottuna

100 g ruisleipää pieniksi kuutioksi pilkottuna

5 dl kermaa

Leikkaa silakoista selkäevä pois saksilla. Mausta silakkafileet suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon valkosipulimurska, tillisilppu ja sitruunamehu.

Taita fileet kiinni kalan muotoon ja asettele silakat selkäpuoli ylöspäin uunivuokaan.

Ripottele pinnalle pekoni, ruisleipä ja kaada lopuksi kerma päälle.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.

Maukkaimmat rapusilakat


4 annosta

600 g silakkafileitä

suolaa

valkopippuria

Tomaattiliemi:

4 rkl tomaattisosetta

6 rkl ruokaöljyä

3 rkl valkoviinietikkaa

1 rkl hienonnettua sipulia

hiven sokeria, suolaa

tillisilppua

Levitä silakkafileet ensin työlaudalle tai voipaperin päälle. Ripauta niille vähäsen suolaa ja kierrä myllystä valkopippuria. Taita fileet kalan muotoon ja lado voideltuun uunivuokaan vieri viereen. Tai jos haluat ruoasta koristeellisemman, kierrä rulliksi. Sekoita liemi, kaada kaloille ja hauduta vuokaa 175 asteen uuninlämmössä noin puoli tuntia. Nämä rapusilakat maistuvat kuumina ja kylminä.

Thai-silakat


800 g silakkafileitä

noin 1 tl suolaa

1 limetin mehu

2 tl kalakastiketta

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

2 dl kookosmaitoa

3 rkl makeaa chilikastiketta (tai 2 rkl srirachaa, jos tykkäät tulisemmasta)

3 rkl silputtua basilikaa tai thai-basilikaa

1 valkosipulinkynsi puristettuna

1 dl tuoretta korianteria silputtuna

Mausta silakkafileet suolalla ja levitä ne laakeaan uunivuokaan. Purista limetistä mehu ja kaada kaloille. Ripottele päälle kalakastike ja inkivääri. Anna marinoitua viileässä puolisen tuntia. Sekoita välillä.

Sekoita kookosmaidon joukkoon chilikastike, basilika ja valkosipuli. Kaada kookosmaito vuokaan kalojen päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Koristele tuoreella korianterilla ja limelohkoilla.

Ohjeet: ProKala ry