Työtä huipputyyppien eli lasten parissa

0
Juha-Matti Sillanpää toivoo että varhaiskasvatus saisi sille kuuluvaa arvostusta.

Erityislastentarhanopettaja Juha-Matti Sillanpää aloitti työnsä Uudessakaupungissa syyskuussa.

– Olen aivan ihastunut Uuteenkaupunkiin. Kaupungista tulee hyvin vahvasti ihmisläheinen ja kodinomainen fiilis ja itse koen kaupungin positiivisella tavalla pieneksi, kertoo Juha-Matti Sillanpää.

Hän työskentelee sekä Hakametsän päiväkodissa että Lokki Joonatan päiväkodissa Lokalahdella.

– Nämä päiväkodit ovat hyvällä tavalla erilaisia, mutta maaseudun rauhassa sijaitseva Lokalahden päiväkoti on kyllä kieltämättä mahtavan hieno leikki- ja kasvuympäristö, kehuu Sillanpää.

Juha-Matti Sillanpää on valmistunut lastentarhanopettajaksi vuonna 1989 ja hän työskenteli pitkään suuren päiväkodin johtajana Raisiossa.

– Kohtasin työssäni paljon tuen tarpeessa olevia lapsia ja siitä syttyi kiinnostus oppia aiheesta lisää. Opiskelu vei sitten mennessään ja varhaiskasvatuksen erityisopettajuudesta tulikin uusi ammattini.

– Myöhemmin koin, että myös ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentajakoulutus oli tarpeen, sillä päiväkoti-ikäisten parissa neuropsykiatriset piirteet ovat lisääntyneet valtavasti. Itse näen yhteyden erilaisten digilaitteiden ja niiden mediasisältöjen käytön kasvun ja lasten lisääntyneiden nepsy-piirteiden välillä. Yhä useamman lapsen on vaikea keskittyä tai työskennellä pitkäjänteisesti, Sillanpää selvittää.

Erityislastentarhanopettajan työnä on toimia päiväkodin henkilökunnan ja lasten vanhempien tukena lapsen kasvun ja kasvatuksen polulla.

– Tehtäväni on olla mukana päiväkodin arjessa ja havaita ajoissa lapsen tuen tarve ja varmistaa hänelle riittävät tukitoimet. Yksin en suinkaan tätä työtä tee, vaan yhteistyössä huoltajien, päiväkodin muun henkilöstön sekä muiden toimijoiden, kuten neuvolan ja perhetyön, kanssa, muistuttaa Sillanpää.

Hän korostaa, että vanhemmat voivat aina pyytää apua kun oman lapsen käytös tai kehitys huolettaa.

– Lapsiperhe arki on usein kiireistä, eikä aina helppoa. Mutta silti kannustan kaikkia perheitä viettämään aikaa yhdessä. Syökää yhdessä, lukekaa iltasatu yhdessä, jutelkaa yhdessä. Vanhempien läsnäolo ja arjen säännöllinen rytmi luovat lapselle sitä jokaisen lapsen tarvitsemaa perusturvaa. Lapsi kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa ja sitä ei voi mikään kone korvata, tiivistää Sillanpää.

Hän on työssään kuitenkin huomannut, että moni vanhempi pitää liikaa kiinni omista oikeuksistaan ja menoistaan, perheen yhteisen ajan kustannuksella.

–Mutta kannattaa uskoa, että kun jostain malttaa luopua, niin saa jotain uutta ja arvokasta tilalle.

Pitkän linjan ammattilaisena Juha-Matti Sillanpää toivoo, että varhaiskasvatus saisi takaisin sille kuuluvan arvostuksen.

– Ensimmäiset vuodet lapsen elämästä ovat monelta osin hyvin ratkaisevia ja siksi varhaiskasvatus on olennainen osa ihmisen oppimispolkua. Varhaiskasvatuksessa tehdään siis todella merkityksellistä ja tärkeää työtä.

Hän kannustaakin uravalintaansa pohtivia nuoria pohtimaan myös työtä varhaiskasvatuksen parissa.

– On totta, että alan palkkaus ei ole paras mahdollinen. Mutta työnä tämä on ihan fantastista hommaa. Saat tehdä joka päivä työtä huipputyyppien eli lasten kanssa.

Hän näkee varhaiskasvatuksen roolin tärkeänä myös silloin kun puhutaan arvoista.

– Lapset ovat luonnostaan hyvin suvaitsevaisia. On mielestäni tärkeää, että jo varhaiskasvatuksessa nostetaan esiin muiden ihmisten kunnioitus, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus.

Työn ohella Juha-Matti Sillanpään elämään tuo valtavasti iloa oma perhe ja erityisesti viisi lastenlasta.

– Isovanhemman tehtävä on vain rakastaa lapsenlapsiaan ja se on aivan parasta.