Emerik Olsoni (1887–1971) työskenteli muun muassa Helsingin yliopiston kirjaston ja puolustusvoimien keskuskirjaston hoitajana, Iltalehden päätoimittajana ja Sveitsissä avustamassa marsalkka Mannerheimia muistelmien kirjoittamisessa. Olsoni suomensi Mannerheimin muistelmateoksen ”Ratsain halki Aasian”. Olsoni oli vanhaa suomalaista pappissukua, joka linkittyy moniin 1800-luvun sivistyssukuihin kuten Relandereihin ja Öhqvisteihin. Tätä taustaa vasten Venäjä oli hänelle jo nuoruudesta saakka tutumpi kuin meille tämän päivän ”Venäjän tuntijoille”.
”Venäjä ennen ja nyt” -kirjansa Olsoni aloittaa: ”Sanomalehtimiehenä olen joutunut seuraamaan itäisen naapurimaamme tapahtumia niinä vuosina, jolloin siellä on yritetty toteuttaa kommunistissosialistista neuvostojärjestelmää. … vain tutustumalla Venäjän valtakunnan aikaisempaan historiaan, sen kansan ja sen hallitustavan luonteeseen eri aikoina, voimme käsittää, … nyt kun meidän on pystyttävä puolustamaan asemaamme itsenäisenä valtiona ja mahdollisimman tehokkaasti hoitamaan vanhaa tehtäväämme länsimaisen sivistyksen äärimmäisenä etuvartiona, on mitä tärkeintä tuntea itäinen naapurimme, ennen kaikkea sen historia siinä oikeassa valossa ja perspektiivissä, …saada opetuksia …”
Tiedeyhteisöissä arvostetun osaajan ja valitettavan nuorena edesmenneen Jyväskylän yliopiston työelämäprofessorin, eversti evp, Martti J. Karin (1960–2023) väheksymisen jätän omaan arvoonsa.
Rauha on vain aselepo sodassa, jota käydään jatkuvasti (kreikk. Thukydides 400-luvulla eKr). Poikkeus ei ole Suomikaan, jonka kehitykseen sodat ja rauhat ovat vahvasti vaikuttaneet – ennen kaikkea Venäjän aiheuttamana.
Pähkinäsaaren rauha 12.8.1323 kuulunee suomalaista koulua käyneen tietovarantoon. Suomen alue oli tuolloin Ruotsin itäinen osa meren takana (Österland). Ruotsi ja Novgorod(in tasavalta) olivat jo usein sitä ennen sotineet. Useimmiten kysymys oli ollut Nevan alueen hallinnasta. Vuoden 1323 jälkeiset Suomeakin koskeneet rauhansopimukset tehtiin Täyssinässä 1595, Stolbovassa 1617, Uudessakaupungissa 1721, Turussa 1743, Haminassa 1809, Tartossa 1920, Moskovassa 1940 ja 1944 (välirauha) sekä Pariisissa 1947.
Pietari on vanha suomalainen asuinpaikka Viipurin tapaan! Pietari I Suuri rakennutti kaupungin Nevajoen suiston saarille, joiden alkuperäiset asukkaat olivat suomalaisia kalastajia. Pietarin tieltä saivat väistyä Jänissaarella, Ristisaarella, Kivisaarella ja Korpisaarella sijainneet viitisenkymmentä suomalaiskylää. Peruskivi laskettiin 16.4.1703 suomalaiselle Jänissaarelle. Kanta-asukkaista suomalaisia oli niin paljon, että kaupungin perustamisvuonna suomalaisille annettiin oma kirkkojärjestys. Vuonna 1734 heille rakennettiin oma kirkko Tallikadun varrelle keisarinna Annan lahjoittamalle maalle.
Suomessa on toistettu itsestäänselvyytenä Neuvostoliiton/Venäjän ”legitiimeistä” eduista, jotka säätelevät suhtautumista Leningradin/Pietarin turvallisuuteen.
Näkökulma lienee syntynyt Stalinin puheesta Kremlissä 14.–17.4.1940 Talvisodan arviointitilaisuudessa: ”Pakko taata Leningradin turvallisuus,…” Tämä ajatus on Suomessa nielty ja sisäistetty. Itänaapuri on ”legitimoinut” rajojensa ulkopuolisten alueiden käytön rajoitukset ja suhtautumisen sisäiseen turvallisuuteensa onnistuneesti.
Kuinka moni valtion pääkaupunki (Pietari ei ole pääkaupunki) sijaitsee rajan läheisyydessä? Legitimoiko tämä valtion turvallisuustarpeita, jotka ulottuvat naapureiden alueille (Suomenlahteen ja Itämereen)?
Hannu Luotola