Vesihuollolle asiakastyytyväisyydestä kasi

0
Vesihuolto on kohdannut välillä ongelmia paritalojen laskutuksessa.

Uudenkaupungin Vesi teetti tänäkin syksynä asiakastyytyväisyystutkimuksen. Kyseessä oli jo kolmas kerta, kun paikallisten vedenkäyttäjien kokemuksia palvelusta ja veden laadusta selvitettiin.

Tiedonkeruu toteutettiin verkossa ja asiakkaat kutsuttiin vastaamaan sähköpostikutsuin. Kyselylinkkiä jaettiin myös Uudenkaupungin Veden sähköisissä kanavissa. Sähköpostikutsuja toimitettiin perille liki 1 500. Sähköpostikutsujen kautta kyselyyn vastasi noin 38 prosenttia kutsun saaneista. Kaiken kaikkiaan kyselyyn vastasi 577 Uudenkaupungin Veden asiakasta.

Vesihuoltopäällikkö Kim Westerholmin mukaan tutkimus tuotti hyviä kehitysideoita ja avopalautetta. Asiakastyytyväisyyden ja palvelun laadun kolmeksi tärkeimmäksi tekijäksi asiakkaat kokevat veden laadun, jakelun toimivuuden sekä henkilöstön ammattitaidon.

Kyselyn mukaan vesihuoltoyhtiön asiakkaat luottivat vedenjakelun toimivuuteen ja varmuuteen. Kyselyyn vastanneista 43 prosenttia totesi, etteivät he olisi valmiita maksamaan ylimääräistä etäluettavan vesimittarin käytöstä. Asiakastyytyväisyyden keskiarvosanaksi kouluarvosteluasteikolla muodostui 8,8. Vesihuollon kokonaisarvosanaksi asteikolla 1–5 tuli 4,2.

Westerholm esitteli asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksia Uudenkaupungin Veden johtokunnan kokouksessa. Asia merkittiin tiedoksi.