Monessa perheessä isänpäivää vietetään samaan tapaan kuin äitienpäivää. Tämä kuvastaa hyvin, miten isän rooli on muuttunut. Isästä on tullut vanhempana tasa-arvoisempi.
Vielä 1950-luvun perheessä vallitsi selkeä roolijako. Isä oli perheen pää, joka hankki elannon ja äiti hoiti kodin ja lapset. 1970-luvulla isät otettiin jo mukaan synnytyksiin, ja neuvolat alkoivat korostaa isän hoitovastuuta.
Tänä päivänä nuoret isät kokevat vastuuta vanhemmuudesta jo niin paljon, että osa äitimyytistä lankeaa isän harteille. Isyystutkija Johanna Mykkäsen mukaan syyllisyyden peikko iskee kyntensä nykyään yhtä lailla isiin kuin äiteihin. Tämän ajan ihanneisä on sitoutunut vastuunkantaja.
Vanhempana isä ei silti ole vielä täysin tasavertainen äidin kanssa. Tähän viittaa se, että vaikka isät käyttävät Kelan vanhempainrahasta vuosi vuodelta isomman potin, äidit käyttävät yhä valtaosan vanhempainvapaasta.
Isän rooli heijastelee yhteiskunnallista muutosta. Tutkimuksissakin huomioidaan jo erilaiset perhemuodot. Puhutaan ero- ja uusperheistä, yksinhuoltajaisyydestä, sijaisisyydestä ja homoisistä. Enää ei ole yhtä käsitystä siitä, minkälainen isän pitäisi olla.
Tutkimuksissa isyyttä on käsitelty aikuisten näkökulmasta. Jos lapsilta kysyttäisiin, lapsilla tuskin olisi rooliodotuksia isille. Lapsille isä on yhtä tärkeä kuin äiti.
Uudenkaupungin Sanomat kertoo tässä lehdessä yhden tarinan isyydestä. Haastateltavana on Irakin kurdialueelta Suomeen muuttanut Kanan Zeldan. Hänelle isyys on niin tärkeää, että isänpäivänä hän aikoo ostaa lahjan myös pienelle pojalleen.
Vaikka ihmiset tulevat eri taustoista ja edustavat eri perhemuotoja, vanhemmuus on silti perimmältään samanlaista. Isyyden pohjana on kiintymyssuhde lapseen.
Teija Uitto